Siirry sisältöön

Vanhanen: Taksipalvelut turvataan

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Taksilain uudistaminen on osa hallitusohjelman mukaista liikennekaarta, jonka tavoite on mahdollistaa henkilö- ja tavaraliikenteen sekä postin yhdistäminen Suomea ja suomalaisia parhaiten palvelevaksi kokonaisuudeksi.

Keskusteluun tarvitaan nyt malttia, eikä ihmisiä pidä turhaan pelotella. On syytä odottaa liikenne- ja viestintäministerin esitystä, joka on lisäksi saatettava laajalle lausuntokierrokselle.

Keskusta on sitoutunut kehittämään ja turvaamaan kohtuuhintaiset taksi- ja muut joukkoliikennepalvelut koko Suomessa.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetVanhanen: Taksipalvelut turvataan