Siirry sisältöön

Viikkotiedote: Kokoomuslainen hallitusohjelma heläjää kauniita sanoja, mutta kätkee sisäänsä vain vahvoista välittämisen

Ensilukemalta tuore hallitusohjelma suorastaan syleilee koko Suomea ja kaikkia sen alueita. Mutta varsinkin ihmisten arkisia palveluja koskeviin rahoitusuudistuksiin kirjatuissa reunaehdoissa paljastuu voimakas pyrkimys asumisen, palvelujen ja päätöksenteon keskittämiseen.

Hallituksen leikkaukset kohdistuvat pääosin ihmisiin, jotka ovat jo valmiiksi arjessaan tiukoilla. Keskustan linja on, että säästöt pitää tehdä kaikin puolin tasapuolisesti niin, että myös yhteiskunnan parhaiten pärjäävät tekevät osansa.
Leikkausten keskellä hallitus suosii suurituloisia veronkevennyksin. Hallitusohjelman nimi on vahva ja välittävä Suomi. Oikeampi nimi olisi tainnut olla vahvoista välittävä Suomi.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaEduskuntaryhmän ViikkariViikkotiedote: Kokoomuslainen hallitusohjelma heläjää kauniita sanoja, mutta kätkee sisäänsä vain vahvoista välittämisen