Siirry sisältöön

Vaikuttajakiihdyttämöön jälleen valtava määrä hakemuksia

Määrä on lähes sama kuin ensimmäisellä kierroksella, mikä kertoo etenkin siitä, että mentoroinnille, sparraukselle ja itsensä kehittämiselle on tilausta.

Mentoriohjelmaan saivat tänä vuonna hakea 18-39-vuotiaat keskustahenkiset nuoret vaikuttajat. Ohjelma uudistuu toisella tuotantokaudellaan ja on nyt aiempaakin intensiivisempi ja syvällisempi aktorien yhteisten seminaariviikonloppujen myötä. Tällä tavalla aktorit pääsevät keskustelemaan vaikuttamisesta, arvoistaan ja politiikasta entistä enemmän myös keskenään. Aktoriuden lisäksi Vaikuttajakiihdyttämöön oli mahdollista hakea tuutoriksi, jotka avustavat koulutuksessa ja vetävät pienryhmiä. Tuutoreiksi haki etenkin vähän kokeneempia nuoria vaikuttajia.

Tänä vuonna ohjelmaan otetaan 25 aktoria ja 5 tuutoria. Ohjelmaan valituille ilmoitetaan heinäkuun loppuun mennessä. Ensimmäinen seminaariviikonloppu järjestetään syyskuun alussa.

Lue seuraavaksi

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Suomalaisten osaamista pitää vahvistaa
Kaikkonen ehdottaa uudistuksia eri koulutusasteille ja yhteistyön lisäämistä yritysten kanssa etenkin alueilla. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen varoittaa suomalaisten osaamisen heikkenemisestä ja koulutuksen tasa-arvon rapautumisesta. Kaikkosen mukaan hallituksen politiikka ja leikkaukset koulutukseen vievät asioita huonompaan suuntaan.
23.10.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetVaikuttajakiihdyttämöön jälleen valtava määrä hakemuksia