Siirry sisältöön

Keskustan mepit: Eläinten kuljetusolosuhteet saatava kuntoon koko Euroopassa

lehmä piirroskuva
lehmä piirroskuva

Lisäksi parlamentti kehottaa Euroopan oikeusasiamiestä tutkimaan, onko komissio epäonnistunut asetuksen noudattamisen varmistamisessa ja voisiko komissio siten olla vastuussa huonosta hallinnosta.

– On huolestuttavaa, että unionin sisällä tapahtuvissa kuljetuksissa tieto ei kulje jäsenmaasta toiseen ja näin ollen meidän on vaikea valvoa edes sisärajoja ylittäviä kuljetuksia, puhumattakaan Euroopan ulkopuolelle suuntautuvista kuljetuksista. Tiedonkulku lähettäjältä vastaanottajalle on tärkeässä roolissa puhuttaessa eläinten olosuhteista kuljetuksen aikana, Keskustan mepit Anneli Jäätteenmäki, Elsi Katainen ja Mirja Vehkäperä linjaavat Strasbourgin täysistunnosta.

Keskustan mepit ovat tyytyväisiä, ettei parlamentti linjannut tiukkoja kuljetusaikoja mietintöön. Suomessa maantieteelliset välimatkat voivat olla pitkiäkin ja esimerkiksi teurastamoiden keskittäminen muutamaan paikkaan olisi voinut aiheuttaa meillä Suomessa ongelmia kuljetuksia suunniteltaessa. Pienteurastamoiden toimintaedellytyksiä tulisi muutenkin parantaa.

– Aikamäärettä tärkeämpää on määritellä hyvät kuljetusolosuhteet eläimille. Toisinaan neljä tuntia huonoissa kuljetusoloissa on eläimelle raskaampaa kuin kahdeksan tuntia hyvissä olosuhteissa, keskustan europarlamentaarikot painottavat.

Euroopan unionissa vuonna 2005 annettua asetusta ei ole pantu täytäntöön täysimääräisesti vieläkään kaikissa jäsenmaissa ja useat jäsenmaiden toimet poikkeavat toisistaan suurestikin kuljetusolosuhteiden osalta.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Lohi velkajarrutyöryhmän raportista:
Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kommentoi velkajarrutyöryhmän raporttia "talouskasvu ja tuottavuuden parantaminen kaikki kaikessa".
25.2.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan mepit: Eläinten kuljetusolosuhteet saatava kuntoon koko Euroopassa