Siirry sisältöön

MEP Elsi Katainen hakee jatkoa Euroopan parlamentissa

– Olen päässyt ripeästi kiinni Brysselin työtapoihin ja saanut vastuulleni huomattavia tehtäviä. Neuvottelen parhaillaan mm. 10 miljardin euron kokonaisuudesta koskien Euroopan ruoka- ja luonnonvarojen tutkimus- ja kehittämistoimia. Lisäksi toimin neuvottelijana direktiiviehdotuksessa, jolla halutaan parantaa tuottajien asemaa elintarvikeketjussa, Katainen kuvailee työtään Brysselissä.

– Haluan jatkaa vaikuttamistyötä Suomelle elintärkeissä EU-hankkeissa, joiden käsittely ei pääty tähän vaalikauteen. Esimerkiksi päätökset EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä, yhteisen maatalous- ja aluekehityspolitiikan tulevaisuudesta sekä vapaakauppasopimuksista siirtyvät seuraavan EU-parlamentin työpöydälle. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksessa on pelissä Suomen maataloustuotannon jatkuminen, jonka puolesta on taisteltava kaikin voimin. Suomen erityisolosuhteet, harvaanasutus ja ilmasto tulee aina ottaa huomioon päätöksiä tehtäessä, Katainen jatkaa.

Katainen aloitti työt Euroopan parlamentissa maaliskuussa. Tätä ennen hän toimi kansanedustajana yksitoista vuotta. Katainen on toiminut mm. Keskustanaisten puheenjohtajana sekä Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana.

– Kansanedustajan työ sekä pitkä kokemus mm. kunta- ja maakuntahallinnossa ovat antaneet monipuoliset lähtökohdat ja laajat verkostot mepin työtä varten. Tämän hetkisessä valiokuntatyössäni Euroopan parlamentissa olen päässyt keskeisesti vaikuttamaan erityisesti maatalouden ja aluekehityksen sekä myös yhä haasteellisemmaksi muuttuvan kansainvälisen kaupan asioihin, Katainen kertoo

– Olen äärimmäisen motivoitunut tekemään töitä Euroopan parlamentissa, sillä EU:ssa voi vaikuttaa koko Suomen elinvoimaan ja EU:n tulevaisuuteen. Eurooppalaiset arvot vapaus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, haastetaan nykyisin niin idästä, etelästä, kuin lännestäkin. Suomen pienenä maana, tulee yhdessä muiden unionin jäsenmaiden kanssa olla puolustamassa näitä arvoja. Siksi haen valtakirjaa jatkoon, Katainen perustelee ehdokkuutta.

Kataisen lisäksi myös keskustaMEP Mirja Vehkaperä on jo aiemmin ilmoittanut, että asettuu ehdolle nimenomaan Euroopan parlamentin vaaleihin ja jättää eduskunta- ja maakuntavaalit väliin.

Lisätietoja:
Elsi Katainen
Euroopan parlamentin jäsen
+358 50 5122 362
[email protected]

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puoluevaltuusto 25.4.2026
Tämä vaalikausi on jälleen osoittanut, että maaseudun ja pienempien paikkakuntien ainoa turva ja tuki on Keskusta. Vain Suomen Keskusta näkee Suomen kokonaisena ja näkee myös maakuntien mahdollisuudet.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa 25.4.2026
Poliitikkojen tärkein tehtävä on luoda ihmisille turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Luoda Suomelle yhteinen suunta, minne mennä. Juuri tässä, juuri tänään Suomi kaipaa suunnan. Ei vain sopeutuksia, vaan päämäärän. Ei vain säästölistoja, vaan tulevaisuuskuvan. Ja tässä on Keskustan paikka. Keskustan Suomi on maa, jossa jokainen voi nähdä oman paikkansa tulevaisuudessa. Maa, jossa asetetaan selkeitä tavoitteita. Ja myös mitataan, päästäänkö niihin.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkosen puhe Työn Kasvupäivässä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe Keskustan eduskuntaryhmän Työn Kasvupäivässä Helsingissä 24.4.
24.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMEP Elsi Katainen hakee jatkoa Euroopan parlamentissa