Siirry sisältöön

Tuomo Puumala: Koulutuksen oltava asuinpaikasta riippumatonta

– Koulutus ja osaaminen ovat tärkeimpiä alueiden kehitykseen vaikuttavia tekijöitä. Tulevissa vaaleissa otetaan kantaa siihen, mihin suuntaan suomalaista koulutusta kehitetään. Erityisesti toisen asteen oppilaitosverkossa tapahtunut harventuminen on aito uhka suomalaiselle tasa-arvolle. Tämä kehitys on käännettävä.

Puumalan mukaan ensi vaalikaudella tarvitaan mittavaa toimenpidepakettia koulutuksen alueellisen näkökulman vahvistamiseksi. Työn pohjaksi on tehtävä koulutuksen saavutettavuussuunnitelma, jossa käydään läpi koulutuksen alueellisen ja sosiaalisen tasa-arvon tämänhetkinen toteutuminen.

Valtiovallan on sitouduttava pitämään perusperiaatteista kiinni. Jokaisessa maakunnassa on oltava jatkossakin oma korkeakoulu ja toisen asteen koulutuksen on oltava alueellisesti kattavaa, vähintään seutukunnallista.

-Tarvitaan myös uusia alueellisuutta vahvistavia avauksia eri koulutusteille. Keskustan esittämä pienten lasten koulu tukee koulutien aloittamista mahdollisimman lähellä kotia. Toisen asteen koulutuksessa voitaisiin kokeilla lähilukiomallia, jossa ammatillisen koulutuksen yleissivistävät opinnot suoritettaisiin omalla kotipaikkakunnalla.

– Lisäksi tarvitaan erilaisia kannusteita. Esimerkiksi harvaan asutuilla alueilla asuvien ja työskentelevien opintolainan takaisinmaksuun voisi lisätä veroporkkanan. Tällainen malli on käytössä esimerkiksi Pohjois-Norjassa.

Alueellisen tasa-arvon edistäminen edellyttää myös uusia innovaatioita ja toimintatapoja. Teknologian kehitys mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattomamman koulutuksen.

-Keskustan pitkän aikavälin tavoitteena on tehdä oppimisesta jatkuvaa ja rajatonta, jolloin periferiaa ei ole. Ensimmäinen toimenpide olisi, että suomalaisten koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen koulutustarjontaa koottaisiin yhdelle sähköisesti toimivalle alustalle.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetTuomo Puumala: Koulutuksen oltava asuinpaikasta riippumatonta