Siirry sisältöön

Keskustanaisten Elsi Katainen: Perheet joutuivat hallituspuolueiden pelinappuloiksi

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Katainen viittaa MTV:n tiistaiseen uutiseen SDP:n halusta torpata hallituksen kiistanalainen perhepaketti. Elsi Katainen kertoo olevansa pöyristynyt sekavuudesta, joka velloo hallituksen sisällä suomalaisia perheitä koskevissa asioissa.

– SDP ja kristilliset kisailevat siitä, kumpi osaa paremmilla sanankäänteillä kaataa niiden itsensä sopiman perhepaketin. Se osoittaa sekä demareiden että KD-väen ylimielisyyden suomalaisia perheitä ja ennen muuta lapsia kohtaan. Haluan, että puolueet pysyvät reilusti linjoillaan kevään eduskuntavaaleista huolimatta. Perheet ansaitsevat rehellistä politiikkaa eikä nyt nähtyä mielikuvakikkailua, Elsi Katainen suomii hallituspuolueita.

Elsi Katainen näkee, että hallituspuolueiden ja keskustan suhtautuminen perheiden arkeen eroavat selvästi toisistaan.
– Vastikään kokoomuksen Sari Sarkomaa hämmensi perheitä ja poliitikkoja ehdotuksellaan, että päivähoidossa raha seuraisi lasta. Sarkomaa yritti markkinoida ajatustaan sillä, että perheiden valinnanmahdollisuudet kasvaisivat, kun palvelut syntyisivät perheiden tarpeet huomioiden. Tämäkään ei paranna mielikuvia kokoomuksesta, joka hallituksessa on määrätietoisesti vienyt eteenpäin perheiden valinnanvapautta rajoittavia hankkeita. Merkittävin näistä on kotihoidontuen pakkokiintiöiminen äidin ja isän kesken, Elsi Katainen huomauttaa.

Elsi Katainen muistuttaa, että keskusta on luvannut kumota päätöksen kotihoidon tuen pakollisesta jakamisesta vanhempien kesken, jos puolue on seuraavassa hallituksessa.

– Tälläkään hallituksen esityksellä ei rahaa säästy, päinvastoin paineet kuntien talouteen ja päivähoitoon kasvaisivat merkittävästi. Kyllä tässä on kyse hallituksen halusta rajata perheiden valinnanmahdollisuuksia, Elsi Katainen katsoo.

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puoluevaltuusto 25.4.2026
Tämä vaalikausi on jälleen osoittanut, että maaseudun ja pienempien paikkakuntien ainoa turva ja tuki on Keskusta. Vain Suomen Keskusta näkee Suomen kokonaisena ja näkee myös maakuntien mahdollisuudet.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa 25.4.2026
Poliitikkojen tärkein tehtävä on luoda ihmisille turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Luoda Suomelle yhteinen suunta, minne mennä. Juuri tässä, juuri tänään Suomi kaipaa suunnan. Ei vain sopeutuksia, vaan päämäärän. Ei vain säästölistoja, vaan tulevaisuuskuvan. Ja tässä on Keskustan paikka. Keskustan Suomi on maa, jossa jokainen voi nähdä oman paikkansa tulevaisuudessa. Maa, jossa asetetaan selkeitä tavoitteita. Ja myös mitataan, päästäänkö niihin.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkosen puhe Työn Kasvupäivässä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe Keskustan eduskuntaryhmän Työn Kasvupäivässä Helsingissä 24.4.
24.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustanaisten Elsi Katainen: Perheet joutuivat hallituspuolueiden pelinappuloiksi