Siirry sisältöön

Kokonaisuus hahmottuu, vaikka valmista ei vielä ole

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– Valmista ei vielä ole, jatkamme neuvotteluja tänään maanantaina koko päivän. Iltayhteentoista asti on varattu aikaa, Sipilä totesi.

Maanantaina hallitustunnustelija Sipilä neuvottelee pelkästään perussuomalaisten kanssa. Hänen mukaansa lähes kaikissa hänen esittämissään 15:ssä kysymyksessä on jotakin tarkistettavaa.

– Tämä käydään nyt perusteellisesti perussuomalaisten kanssa läpi. Mielestäni vaalitulos velvoittaa siihen, Sipilä totesi.

Illalla Sipilä tapaa vielä työmarkkinaosapuolia yhteiskuntasopimuksen merkeissä. Sipilä totesi, että talouden sopeutustarve, eli käytännössä kulujen leikkaustarve, riippuu siitä, mistä kaikesta pystytään sopimaan yhteiskuntasopimuksessa.

Hallituspohjan Sipilä toivoo olevan selvillä torstaina. Silloin päästäisiin perjantaina varsinaisiin hallitusneuvotteluihin. Hallituspohjasta Sipilä ei sanonut  vielä mitään toimittajille. Erikseen kysyttäessä hän totesi, että hänen puolestaan neljän suuren pohja on edelleen mahdollinen. Hän huomautti kuitenkin, että sdp:stä on sanottu julkisuuteen, etteivät he lähde kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Lohi velkajarrutyöryhmän raportista:
Keskustan varapuheenjohtaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi kommentoi velkajarrutyöryhmän raporttia "talouskasvu ja tuottavuuden parantaminen kaikki kaikessa".
25.2.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Missä ovat hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa?
Suomen työllisyystilanne on ajautunut hälyttävään suuntaan. Työttömyys on noussut rajusti, ja yhä useampi suomalainen on vailla työtä. Suunta on ollut väärä. Tilanne näkyy ihmisten arjessa, yritysten näkymissä ja koko maan tulevaisuudessa.
23.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKokonaisuus hahmottuu, vaikka valmista ei vielä ole