Skip to content

Hallitusta lähdetään muodostamaan keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kesken

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Sipilä kertoi, että hänen ensisijainen tavoitteensa oli neljän suuren hallituspohja, jossa mukana olisivat keskustan lisäksi olleet perussuomalaiset, kokoomus ja sosiaalidemokraatit. Tämä pohja ei kuitenkaan useista tunnustelijan yrityksistä huolimatta onnistunut.

Sipilä kertoi hallituspohjan valinnassa painaneen erityisesti toimintakyvyn. Hän sanoi, että hallituksen tehtävä kulminoituu ratkaisujen ja uudistusten toimeenpanoon.

– Lopputulos on kokonaisharkinnan tulos. Tavoite on saada talouden suunta nousuun, ja tehdä se mahdollisimman oikeudenmukaisesti niin, että jokainen suomalainen pysyy mukana.

Puheenjohtajat Timo Soini ja Alexander Stubb korostivat puheenvuoroissaan luottamuksen ja yhteistyökyvyn merkitystä.

Sipilä luonnehti uutta hallitusta ”kolmen ässän hallitukseksi” puheenjohtajien nimien alkukirjainten mukaan.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-Aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHallitusta lähdetään muodostamaan keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen kesken