Siirry sisältöön

Sipilä: Neuvottelujen kipein vaihe menossa

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Talousryhmän ehdotus menee työryhmiin tarkasteltavaksi, ja palautuu jälleen takaisin talousryhmään. Tätä ”iterointikierrosta” jatketaan niin monta kertaa kuin on tarpeen. Sunnuntai-iltana tulisi olla siinä pisteessä, että päätökset talouden raameista voidaan tehdä.

Sipilä kuvasi, että nyt neuvotteluissa on käynnissä kaksi asiaa:

– Haetaan kestävyysvajeen ratkaisua toisaalta suorien säästöjen, toisaalta uudistusten kautta, ja toisaalta haetaan niitä asioita mihin panostaa, jotta tarvittava muutos hyvinvointiyhteiskunnan pelastamisessa saadaan aikaiseksi, Sipilä totesi.

Tavoitteena on saada aikaan kaikkiaan 10 miljardin euron vaikutus.

– Tämä ei tarkoita 10 miljardin euron leikkauslistoja. Karkeasti noin neljä miljardia etsitään säästöillä. Se tarkoittaa, että vähintään päätökset niistä pitää tehdä tämän vaalikauden aikana, Sipilä sanoi.

Hän muistutti, että 10 miljardin vaikutukset syntyvät siten, että neljän miljardin säästöjen lisäksi tehdään samaan aikaan myös rakenteellisia uudistuksia. Keskiviikkona pyritään esittelemään iso kuva säästökohteista ja uudistuksista. Sen jälkeen talousryhmän painopiste siirtyy hetkeksi verotukseen ja lyhyen tähtäimen rakenteellisten ratkaisujen hakemiseen.

Torstaina pyritään kertomaan strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet.

Sipilän mukaan kipeä talousratkaisujen hakeminen on hänen ”prosessikaaviossaan” pisin vaihe, jolla hyvinvointiyhteiskunnan pelastussuunnitelmaa hallitusneuvotteluissa etsitään.

Ensi viikon alussa vuorossa on hallinnonalakohtaisen muutossuunnitelman teko.

– Jos mennään suunnitelmien mukaan, ensi viikon puolivälin paikkeilla oltaisiin sitten valmiita, Sipilä arvioi.

Sipilä sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb ovat kiertäneet eri työryhmiä. Sipilän mukaan joissakin työryhmissä ollaan työssä jo hyvin pitkällä.

Työryhmien kokoonpanot löytyvät valtioneuvoston nettisivuilta >>

Varsinaisten neuvotteluryhmien lisäksi hallitusneuvotteluja käyvät puolueet kuulevat myös koko prosessin ajan eduskuntaryhmiensä jäsenten kommentteja ja huomioita.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetSipilä: Neuvottelujen kipein vaihe menossa