Siirry sisältöön

Puumala valaa uskoa yliopistojen tulevaisuuteen

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Puumala puhui Vaasan yliopiston vuosijuhlassa keskiviikkona ja Seinäjoen yliopistokeskuspäivässä tiistaina.

-Hämmästelen niitä puheita, että korkeakouluverkkoa pitäisi lähteä tietoisesti karsimaan. Valoja sammuttamalla ja yksiköitä lakkauttamalla ei rakenneta elinvoimaista ja tulevaisuuteen kurkottavaa Suomea.

-Jokainen suomalainen yliopisto voi löytää kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa oman siivunsa. Kaikki eivät voi tavoitella maailman kärkeä jokaisella alalla – yliopistomme tietävät tämän varsin hyvin myös itse. Yhdessä, kukin korkeakoulu omiin vahvuuksiinsa keskittyen, korkeakoulumme voivat kuitenkin olla maailman kärkeä.

Puumalan mukaan alueellisesti vahvaan korkeakouluverkkoon panostaminen tukee tulevaisuuden tarpeita. Teknologian muutos tekee maailmasta yhä enemmän ajasta ja paikasta riippumattoman. Lisäksi biotalouden läpimurto vaatii, että pidämme myös yliopistollista akateemista osaamista lähellä luonnonvarojamme.

-Suomen menestys riippuu siitä, miten osaamme yhdistää omia vahvuuksiamme ja korkeaa osaamista. Mikäli meillä ei ole riittävän kattavaa ja korkeatasoista korkeakouluverkkoa, jäävät lukuisat mahdollisuudet hyödyntämättä.

Puumala kannustaa yliopistoja keskittymään omiin vahvuuksiinsa entistä selkeämmin. On tärkeää, että yliopistot käyvät työnjaostaan myös keskenään entistä tiiviimpää keskustelua.

-Vaasan yliopisto ja Seinäjoen yliopistokeskus ovat molemmat löytäneet vahvan jalansijan. Vaasan yliopisto on esimerkiksi Vaasan energiaklusterin keskeinen tekijä. Seinäjoen yliopistokeskuksessa on puolestaan muun muassa huippuluokan elintarvikeosaamista.

-Tämän kaltaisia vahvuusalueita on tarkoitus tukea hallituksen kärkihankerahoituksella. Korkeakoulut saavat Suomen Akatemian ja Tekesin rahoitusta yhteensä lähes 90 miljoonan euron verran.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetPuumala valaa uskoa yliopistojen tulevaisuuteen