Siirry sisältöön

Mikko Kärnä: Kotimainen ruoka on turvallisuuspoliittinen kysymys

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Pohjoinen sijainti merien takana EU:n koillisrajalla tekee Suomesta käytännössä saaren. Äärimmäisessä kriisitilanteessa Suomesta loppuisi ruoka ilman suomalaista tuotantoa. Siksi viljelijöiden traktorimarssi Helsinkiin ansaitsi paikkansa.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen ilmoitus maaseutuviraston ottamisesta tarkemmin ministeriön ohjaukseen on hyvä asia. Viljelijöiden palkanmaksusta huolehtiva Maaseutuvirasto on toistuvasti myöhästellyt dramaattisesti tehtävänsä hoidossa.

Ilman alkutuotantoa meillä ei ole mitään, mitä puolustaa. Suomalaiset viljelijät tekevät kovaa työtä koko kansakunnan hyvinvoinnin eteen ja he ovat palkkansa ansainneet. Valtiovallan tehtävänä on varmistaa, että ne palkat maksetaan täysimääräisesti ja ajallaan. Tämän kaiken on ohjattava toimintaamme tulevaisuudessa.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
8.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetMikko Kärnä: Kotimainen ruoka on turvallisuuspoliittinen kysymys