Siirry sisältöön

Sirkka-Liisa Anttila: Viljelijöiden ahdinko uhkaa elintarvikeomavaraisuutta

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Kaupan halpuutuskampanjat tulevat kuitenkin erittäin kalliiksi suomalaiselle kuluttajalle. Pidemmällä ajanjaksolla ne tulevat romuttamaan sekä ruuan laadun, ruuantuotannon etiikan että korkean hygienian eteen tehdyn vuosikymmenten työn. Ruotsissa näillä laatukriteereillä on haettu lisäarvoa markkinoilta yhdessä kuluttajan kanssa.

Samaan aikaa myös tuotantopanosten hinnat ovat nousussa, mikä tekee elinkeinosta täysin kannattamatonta. Oman lisänsä tuovat EU:n lisääntyvä ja kiristyvä byrokratia. Suomen maataloushallinnon tulkinnoilla tätä byrokratiaa on vielä entisestään lisätty, sillä tulkitsemme EU-säädöksiä muita maita ankarammin. Tähän on saatava kiireesti muutos kansallisella päätöksellä.

Hallituksen on siis ryhdyttävä kiireesti konkreettisiin toimiin elintarvikeomavaraisuuden turvaamiseksi. Kiitänkin ministeri Tiilikaisen päätöstä tehdä uudelleenjärjestelyjä Mavin johdossa ja ottaa virasto ministeriön vahvempaan ohjaukseen. Mavin johdon toimintaedellytykset olivat toistuvien ongelmien vuoksi huvenneet olemattomiin.

Kotimainen ruuantuotanto on nyt aidosti vaarassa loppua. Siihen meillä ei totisesti ole varaa kriisiytyvässä maailmassa. Vaadinkin suomalaista kauppaa tunnustamaan kotimaisen ruuantuotannon erityislaadun ja pelastamaan sen varmalta kuolemalta. Oma kotimainen puhdas ruoka on kuluttaja tärkein henkivakuutus.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetSirkka-Liisa Anttila: Viljelijöiden ahdinko uhkaa elintarvikeomavaraisuutta