Siirry sisältöön

Keskusta näkyy ja kuuluu myös Snapchatissa

– Kuntavaaleissa on kyse ennen kaikkea nuorten tulevaisuuden kannalta keskeisistä asioista kuten koulutuksesta, terveydenhoidosta ja työpaikoista. On tärkeää, että eri-ikäiset suomalaiset saavat selvän käsityksen vaalien päävaihtoehdoista ja että mahdollisimman moni käy äänestämässä. Tätä haluamme osaltamme edistää, Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska sanoo.

– Puolueiden on tärkeää tuoda esiin vaihtoehtonsa eri-ikäisiä ihmisiä kiinnostavassa muodossa ja oikeassa paikassa. Ajassa elävän ja ennen kaikkea tulevaisuutta rakentavan puolueen on oltava siellä, missä ihmisetkin ovat.

Keskustaa voi seurata Snapchatissa tunnuksella Keskusta. Ensimmäiset keskustasnäpit tehdään Keskustan kuntavaaliristeilyltä, joka järjestetään Viking Linen m/s Gabriellalla tulevana viikonloppuna lauantaista sunnuntaihin 4. – 5.2.2017.

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen puoluevaltuusto 25.4.2026
Tämä vaalikausi on jälleen osoittanut, että maaseudun ja pienempien paikkakuntien ainoa turva ja tuki on Keskusta. Vain Suomen Keskusta näkee Suomen kokonaisena ja näkee myös maakuntien mahdollisuudet.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Antti Kaikkonen puoluevaltuuston kokouksessa 25.4.2026
Poliitikkojen tärkein tehtävä on luoda ihmisille turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Luoda Suomelle yhteinen suunta, minne mennä. Juuri tässä, juuri tänään Suomi kaipaa suunnan. Ei vain sopeutuksia, vaan päämäärän. Ei vain säästölistoja, vaan tulevaisuuskuvan. Ja tässä on Keskustan paikka. Keskustan Suomi on maa, jossa jokainen voi nähdä oman paikkansa tulevaisuudessa. Maa, jossa asetetaan selkeitä tavoitteita. Ja myös mitataan, päästäänkö niihin.
25.4.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkosen puhe Työn Kasvupäivässä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen puhe Keskustan eduskuntaryhmän Työn Kasvupäivässä Helsingissä 24.4.
24.4.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta näkyy ja kuuluu myös Snapchatissa