Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmä osallistuu lakialoitteeseen tutkimuksen ja kehittämistyön verovähennyksestä

Keskustan eduskuntaryhmä osallistuu eduskuntaryhmien lakialoitteeseen tutkimuksen ja kehittämistyön verovähennyksestä.

Keskustan kansanedustajan, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtajan Arto Pirttilahden mukaan verovähennys on tärkeä Suomen talouden lyhyemmän ja pidemmän aikavälin kasvun tukemiseksi.

– Suomen talouden näkymät ovat heikentyneet. Nyt pitää tehdä kaikki voitava talouden kasvun jatkumisen ja työllisyyden eteen. Verovähennys kannustaa yrityksiä lisäämään tutkimuksen ja kehittämistyön panostuksiaan.

– Ylipäätään Suomi pärjää yhä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa vain osaamisella ja vielä sellaisella, jota muilla ei ole. Talouden kestävä kasvu perustuu tutkimukseen ja kehittämistyöhön. On arvo sinällään, että näin tärkeässä asiassa on yhteinen näkemys yli hallitus-oppositiorajan.

Uudistus pohjautuu tällä vaalikaudella toimineen parlamentaarisen työryhmän sopuun.

Eduskuntapuolueet sitoutuivat työryhmässä nostamaan Suomen tutkimus- ja kehitysmenot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Pirttilahti on edustanut työryhmässä Keskustan eduskuntaryhmää.

Lisätietoja: kansanedustaja Arto Pirttilahti, puhelin 0500 114 434

Lue seuraavaksi

Keskustan Lohi kiittää: Pääministeri valitsi Keskustan linjan
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kiittää pääministeri Petteri Orpoa myönteisestä suhtautumisesta hyvinvointialueiden rahoituskriisin korjaamiseen.
1.2.2026 / Uutiset
Keskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua
Naapureiden ja tuttavien tarjoama läheisapu helpottaa monen ikäihmisen arkea. Keskusta esittää, että läheisavusta tehtäisiin kaikille tarjolla oleva palvelu. Keskusta on huolissaan vanhustenhoidon tulevaisuudesta ja työikäisten kasvavasta hoivavastuusta.
1.2.2026 / Uutiset
Kaikkonen Keskustapäivillä: Keskusta harkitsee välikysymystä suurtyöttömyydestä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen on vakavasti huolissaan Suomen nopeasti heikentyneestä työllisyystilanteesta. Hänen mukaansa Suomi on ajautunut suurtyöttömyyteen, eikä hallitus ole onnistunut kääntämään suuntaa.
31.1.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmä osallistuu lakialoitteeseen tutkimuksen ja kehittämistyön verovähennyksestä