Siirry sisältöön

Keskustan periaateohjelmaluonnos julki ja kentälle: Lähtökohtana ihmisen hyvä elämä

– Olemme tavoitelleet periaateohjelmaa, joka vastaisi tulevan vuosikymmenen murroksiin. Esimerkiksi muuttuva työelämä, ilmastonmuutos ja hupenevat luonnonvarat ja kaikkialla tuntuva teknologian myllerrys edellyttävät ratkaisuja, joihin pintaraapaisut eivät riitä.

– Edessä on monta uudistusta, joiden onnistumista mitataan juuri sillä, vahvistuuko tasapaino; ihmisen elämässä, suomalaisessa yhteiskunnassa ja laajemmin. Ja uudistaa pitää. Me emme halua muutaman vuosikymmenen päästä oivaltaa, että kyllähän me ongelmat näimme – puuttui vain rohkeus ratkaista ne, ohjelmatyötä vetävä Keskustan kansanedustaja, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko selvittää.

Keskustan puoluesihteerin Jouni Ovaskan mukaan periaateohjelmaluonnos lähtee palautekierrokselle Keskustan kentälle syyskuussa.

– Nyt on kenttäväen vuoro ottaa kantaa. Kannustamme keskustalaisia koko maassa keskustelemaan, väittelemäänkin, puolueen aatteesta, arvoista ja linjasta. Aikaa on miltei puoli vuotta, loppiaiseen saakka. Myös muilla kiinnostuneilla on mahdollisuus verkon kautta antaa palautetta. Sadasensimmäinen periaate ohjelmaluonnoksessa on tarkoituksella jätetty vielä tyhjäksi, ja haastammekin jokaisen palautetta antavan esittävän vähintään yhtä uutta periaatetta ohjelmaan, Ovaska sanoo.

Periaateohjelmasta päättää Keskustan puoluekokous Sotkamossa vuoden 2018 kesäkuussa. Keskustan nykyinen periaateohjelma hyväksyttiin vuonna 2006 Keskustan täyttäessä 100 vuotta.

Lue seuraavaksi

Keskustan Lohi kiittää: Pääministeri valitsi Keskustan linjan
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi kiittää pääministeri Petteri Orpoa myönteisestä suhtautumisesta hyvinvointialueiden rahoituskriisin korjaamiseen.
1.2.2026 / Uutiset
Keskusta: Naapuriavusta osa ikäihmisten hoivan ratkaisua
Naapureiden ja tuttavien tarjoama läheisapu helpottaa monen ikäihmisen arkea. Keskusta esittää, että läheisavusta tehtäisiin kaikille tarjolla oleva palvelu. Keskusta on huolissaan vanhustenhoidon tulevaisuudesta ja työikäisten kasvavasta hoivavastuusta.
1.2.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan periaateohjelmaluonnos julki ja kentälle: Lähtökohtana ihmisen hyvä elämä