Siirry sisältöön

Keskustan Saarikko, Kurvinen ja Kaikkonen nelipäiväiselle Tositarinoita Ollista-kiertueelle 19.-22.1.

Keskustalla on erinomainen presidenttiehdokas, jonka kaikki mielenkiintoiset, hauskat, yllättävät ja särmikkäät puolet ansaitsevat tulla esiin vaalien alla.

Milloin Olli on jalkapallokentillä, milloin maailmalla tiukoissa neuvotteluissa, milloin lohkaisemassa hurttia huumoria nahkatakissa, milloin vaarantaa uransa ystäväänsä puolustaakseen tai vaikkapa Cicciolinan kanssa poseeraamassa kameroille.

Olli Rehnistä riittää tarinoita kerrottavaksi. Eikä ihan mitä tahansa tarinoita, vaan tositarinoita! Nyt näitä tarinoita lähtevät kertomaan Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sekä kansanedustaja Antti Kaikkonen.

Kiertue starttaa perjantaina 19.1. Helsingistä ja Uudeltamaalta, josta karavaani liikkuu kolmen päivän aikana Varsinais-Suomesta aina Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Kiertue kattaa 21 eri paikkakuntaa ja 8 eri vaalipiiriä.

Tule mukaan Tositarinoita Ollista-kiertueelle 19.–22.1.

Kiertueaikataulu

Perjantai 19.1.

klo 14:00 Helsinki

klo 15:00 Espoo

klo 16:30 Vantaa

Lauantai 20.1.

klo 9:00 Salo

klo 10:45 Loimaa

Klo 12:30 Lempäälä

klo 14:30 Tampere

klo 16:00 Orivesi

klo 17:30 Jämsä

klo 19:15 Jyväskylä

Sunnuntai 21.1.

klo 10:00 Pieksamäki

klo 11:30 Varkaus

klo 13:30 Leppävirta

klo 15:00 Kuopio

klo 16:15 Siilinjärvi

klo 18 Iisalmi

Maanantai 22.1.

klo 8:30 Kajaani

klo 11:30 Oulu

klo 14 Raahe

klo 15:45 Kalajoki

klo 17:15 Kokkola

Lisätietoja antaa viestinnän asiantuntija Kalle Pyky.

 

Kalle Pyky

Viestinnän asiantuntija


Vastuualueina mm.:

  • sosiaalisen median sisällöntuotanto
  • viestinnän suunnittelu ja toteutus
  • tapahtumaviestintä ja tekniikan toteutus
  • kansainväliset asiat

 

Lue seuraavaksi

Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous pidetään Kokkolassa torstaina 21.8 klo 10.30 alkaen. Kokouspaikka on Original Sokos Hotel Kaarle (Kauppatori 4).
18.8.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Saarikko, Kurvinen ja Kaikkonen nelipäiväiselle Tositarinoita Ollista-kiertueelle 19.-22.1.