Siirry sisältöön

Keskusta julkaisi erälinjauksen ja julistautuu erämyönteiseksi puolueeksi

metsästäjä nainen metsässä jäkälää
metsästäjä nainen metsässä jäkälää

– Keskusta on erämyönteinen puolue. Jokaisella suomalaisella tulee olla nyt ja tulevaisuudessa mahdollisuus harrastaa metsästystä ja kalastusta. Puolueen tavoitteena on säilyttää suomalainen eränkäyntikulttuuri elinvoimaisena, eräpoliittisen linjauksen valmistelua johtanut Mikko Kärnä sanoo.

Luonnossa liikkumisen tukemiseksi Keskustan tavoitteena on kattaa kansallispuistojen ja retkeilyalueiden korjausvelka tulevina vaalikausina. Jokamiehen oikeuksista on pidettävä kiinni ja niihin liittyviä ongelmia on ehkäistävä valistuksella.

Erälinjaus korostaa metsästäjien tekemän riistanhoitotyön merkitystä. Elinympäristöjä parannetaan ennallistamalla soita, kunnostamalla kosteikkoja ja huomioimalla riistanhoito metsätaloudessa. Haitallisille vieraslajeille, kuten supikoiralle ja minkille esitetään linjauksessa tapporahaa.

Keskusta haluaa jatkaa tällä hallituskaudella käynnistettyjä toimia vaelluskalakantojen elvyttämiseksi muun muassa rakentamalla kalateitä ja kunnostamalla kutualueita. Luontaisen vaelluskalakierron palauttaminen maamme valjastettuihin vesistöihin asetetaan linjauksessa yhdeksi luontopolitiikan kärkitavoitteeksi.

Petopolitiikassa Keskusta haluaa EU:n jäsenmaille enemmän kansallista päätösvaltaa. Lähtökohtana on, että pedot kuuluvat luontoon, mutta eivät ihmisten pihapiireihin. Keskusta edistää suurpetojemme kannanhoidollista metsästystä ja petokantojen pitämistä kohtuullisella tasolla vahinkojen ehkäisemiseksi.

Keskustan mielestä eräpolitiikan tulee turvata myös vapaata kaupunkitilaa sekä ehkäistä viljelys-, liikenne- ja luontovahinkojen syntymistä. Esimerkiksi kasvavien merimetso- ja valkoposkihanhikantojen hallitsemiseksi linjauksessa esitetään lintujen säätämistä riistalajeiksi tai Ruotsin ja Viron kaltaisen suojametsästyksen harjoittamista.

Keskusta sitoutuu turvaamaan metsästyslain 8§:n mukaisen vapaan metsästysoikeuden pohjoisen kuntalaisille. Samoin paikkakuntalaisten oikeus metsästämiseen kansallispuistoissa on säilytettävä. Keskusta haluaa myös toimia vastuullisten aseenomistajien puolesta.

Eräkulttuurin jatkuvuuden turvaamiseksi Keskusta haluaa edistää uusien harrastajien saamista mukaan eräharrastusten piiriin. Yhtenä keinona erälinjauksessa esitetään kokeilua, joissa metsästäjätutkinto olisi mahdollista suorittaa vapaaehtoisesti peruskoulun 8. luokalla.

Eräpolitiikalla luodaan myös elinvoimaa. Kalastus- ja metsästysmatkailun potentiaali on Suomessa huikea. Riista- ja villikalakilot sekä metsien marjat ja sienet ovat kulutukseen päätyessään ravintoa, jonka hiilijalanjälki lähenee nollaa. Esimerkiksi koulujen ja päiväkotien ruokailuissa voitaisiin Keskustan mielestä käyttää nykyistä enemmän villiruokaa, kuten hirven ja peuran lihaa ja luonnon marjoja.

-Nyt julkaistu erälinjaus nostaa metsästykseen, kalastukseen ja luonnossa liikkumisen liittyviä kysymyksiä esille ja haastaa myös muita puolueita ottamaan aiheisiin kantaa. Keskusta puhuu vastuullisen eränkäynnin puolesta, jossa toimitaan kestävästi luonnon kantokyky huomioiden, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä sanoo.

Tutustu koko ohjelmaan täällä: www.keskusta.fi/erälinjaus

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskusta julkaisi erälinjauksen ja julistautuu erämyönteiseksi puolueeksi