Siirry sisältöön

Kesk. Kosonen: Koko Suomeen tekoja, ei työryhmiä

 

Keskustan ja Liike Nyt:n välikysymys hallituksen alueellisesti syrjivästä politiikasta

Välikysymyksen käsittely eduskunnassa 20.3.2024

Keskustan ryhmäpuheenvuoro, kansanedustaja Hanna Kosonen

Koko Suomeen tekoja, ei työryhmiä

Jotta Suomi voi maksimoida potentiaalinsa ja jotta jokainen suomalainen voi kasvaa täyteen mittaansa, on suomalaisten oltava vapaita, myös vapaita valitsemaan asuinpaikkansa.

Suomen turvallisuuden ja hyvinvoinnin edellytys on, että koko maa voidaan pitää asuttuna. Tasavallan presidentti puhui monesti vaalikampanjansa aikana koko Suomen mahdollisuuksien täysmääräisestä hyödyntämisestä.

Keskusta on aina ollut alueiden puolustaja. Meille on väliä sillä, että arki on hyvää. Meille on väliä sillä, että arki on mahdollista. Meille on väliä sillä missä koulu, apteekki, terveyskeskus ja kauppa sijaitsevat. Että puhelin kuuluu ja että verkko ei pätki. Meille koko Suomen kuuluvuudella on väliä.

Hallitus tekee kyllä, heikennyksiä

Ei voi sanoa, että hallitus ei tee mitään, koska hallitus tekee todella paljon. Mutta tekeekö hallitus oikeita asioita? Hei me leikataan -hallituksella on hauskaa, vaikka arjen kurjistaminen ei ole naurun asia.

Hallitus heikentää kaiken aikaa alueiden elämän edellytyksiä Lohjalta Raaheen ja Kemistä Savonlinnaan. Muutamaa kasvukeskusta lukuun ottamatta.

Hallituksen ratkaisu talouden haasteisiin on keskittäminen.

Esimerkiksi:
Hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista, mikä johtaa pienten kuntien terveyskeskusten, neuvoloiden ja vanhusten hoivakotien lakkauttamiseen.

Sairaalaverkkoselvitys halvaannutti rekrytoinnit sairaaloissa ympäri Suomen ja toteutuessaan siirtää synnytykset ja hätätilanteissa elintärkeät päivystykset kauas suuressa osassa Suomea.

Korkeakoulujen aloituspaikkoja ei annettu kuin muutamaan kasvukeskukseen. Uhan alla ovat luonnonvarakeskuksen tutkimusasemat, käräjäoikeudet, maanmittauslaitokset ja ely-keskukset vain muutamia mainitakseni.

Teiden kunto heikkenee, mutta infrarahat laitetaan Turun reilusti yli tunnin junaan, vaikka yksikään asiantuntija ei junaa kannata. Miksiköhän juuri Turun junaan, kun Kouvolan ja Helsingin välillä on enemmän matkustajia kuin Turun ja Helsingin välillä?

Suomen tyhjennysstrategia toteutuu myös leikkaamalla työmatkavähennyksestä ja laajakaistarakentamisesta sekä kiinteistöveroa korottamalla.

Edes vesiensuojelun rahoituksesta ei riitä Järvi-Suomeen ja Saimaalle, vaan nekin rahat laitetaan yhteen paikkaan.

Me keskustassa olemme kyllä huolissamme taloudesta, mutta myös turvallisuudesta.

Tällaisena aikana turvallisuus on ykkösasia. Hallitukselle turvallisuuteen ei näytä kuitenkaan kuuluvan itäisen Suomen asuttuna pitäminen. Kun vaara väijyy rajalla, niin hallituksen turvallisuusstrategia on Itä-Suomen tyhjentäminen.

Tyhjä tuppaa aina täyttymään jollakin. Voisiko tavoite olla, että ihan meillä itsellämme, meikäläisillä, suomalaisilla, pitäisimme itäisen Suomen täytettynä?

Keskusta huomioisi koko maan mahdollisuudet

Edellä luettelin muutamia hallituksen toimia ja jokainen niistä tyhjentää itäistä Suomea.

Hallituksen mukaan itäisen Suomen haasteet ratkaistaan eu-rahoituksella ja työryhmillä.

Me itäisessä Suomessa emme tarvitse enää yhtään työryhmää. Me olemme sydän sykkyrällä vierestä seuranneet miten hallitus romuttaa sen kaiken arvokkaan, mikä maahamme on saatu rakennettua. Kun me olemme vierestä seuranneet, miten hallitus romuttaa Suomen hyvinvointia ja turvallisuutta, niin meille on jo selvää, mikä se on mikä joukossa tiivistyy.

Me emme tarvitse työryhmiä. Me tarvitsemme tekoja.

Keskustan vaihtoehto on heti toteuttaa 130 miljoonalla itäisen Suomen ja 30 miljoonalla eurolla pohjoisen Suomen kehittämisohjelma sekä ottaa kaikissa päätöksissä huomioon koko maan mahdollisuudet ja koko maan hyvinvointi ja turvallisuus.

Kaupungit tarvitsevat maaseutua ja maaseutu kaupunkeja. Jokainen kasvukeskus tarvitsee ympäröiviä alueitaan, seutukaupunkeja, taajamia, kirkonkyliä. Ja päinvastoin.

Ihmisten elämä ei ole pelkkiä numeroita. Ihmisten elämä on perheitä, lapsia ja lapsenlapsia, työtä, yrittämistä, harrastuksia, koulutusta, koulumatkoja, sairastumisia, syntymiä ja kuolemia. Kotiseutuja, kulttuuria, kodin lämpöä, tärkeitä paikkoja, sielunmaisemia.

Koko maa pitää pitää asuttuna. Asuttuna pitämisen elinehto on, että asuminen on mahdollista. Terveydenhuollon on toimittava, liikenteen on toimittava, on oltava työtä ja koulutusta. On oltava elämän mahdollisuuksia, jotta asuttuna pitäminen on mahdollista. On kyse elinehdoista.

On kyse elinehdoista.

 

Lue seuraavaksi

Tule meille töihin - haemme talousassistenttia sekä tapahtuma- ja kokousasiantuntijaa
Oletko työhön tarttuva ja tulevaisuuteen katsova tekijä, etkä pelkää haasteita? Meillä olisi sinulle töitä! Etsimme vakituiseen työsuhteeseen Keskustan puoluetoimistolle Helsinkiin kahta tekijää puolue- ja järjestötoiminnan näköalapaikalle kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi.
20.3.2025 / Uutiset
Antti Kaikkonen Keskustan palvelupäivässä: Hyvinvointi on päivän teema
Turvallinen Suomi rakennetaan paitsi pitämällä huolta viranomaisista ja puolustuksesta, myös pitämällä huolta siitä että ihmisiä ei pelota vanheneminen, vanhan tai vammaisen läheisen pärjääminen, tai se että selviänkö hädän tullen ajoissa lääkäriin.
20.3.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotKesk. Kosonen: Koko Suomeen tekoja, ei työryhmiä