Lähetekeskustelu valtion vuoden 2022 budjetista Keskustan ryhmäpuheenvuoro
(muutosvarauksin)
Arvoisa puhemies,
Tässä budjetissa on kyse jälleen kasvavan ja työllistävämmän Suomen rakentamisesta. Tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen Suomen rakentamisesta. Suomen, joka kestää ja joka kasvaa.
Suomi nousuun. Takaisin jaloilleen. Mutta niin, että kaikki pidetään mukana. Jokainen suomalainen perheen pienimmistä ikäihmisiin. Ja koko maa.
Toki valtion velkaantuminen huolettaa. Mutta velkaa on otettu, jotta Suomi selviytyisi korona-ajasta mahdollisimman vähin vahingoin. Jotta talous elpyisi kasvuun.
Tärkeintä on, että pidemmällä aikavälillä velka saadaan pienenemään. Velka siis ensin hallintaan, sitten sitä lyhennetään. Sitä pitää tavoitella.
Arvoisa puhemies
Suomen talouden käyrät osoittavat nyt koilliseen. Nousukaudesta puhutaan. On turha väitellä siitä, kenen ansiosta tai kenestä huolimatta talous ja työllisyys kasvavat. Kyllä me suomalaiset olemme yhdessä tehneet talouden myönteiset näkymät. Kodeissa, yrityksissä ja työpaikoilla. Hallituksessa ja eduskunnassa.
Maailmaltakin tulee nyt Suomen talouteen vetoapua. Totta kai sillä on iso merkitys. Mutta meidän ei pidä antaa lyhyen kasvupyrähdyksen hämätä. Tarvitaan lisää talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavia päätöksiä. Myös järeitä.
Arvoisa puhemies,
Keskusta kannustaa meitä suomalaisia tekemään yhdessä kaiken mahdollisen, että kasvu sekä jatkuu että kestää.
Aivan ensimmäiseksi loppujen koronarajoitusten purkamisessa pitää edetä ripeästi.
Keskustan linja on saada Suomi mahdollisimman pian auki. Varsinkin, kun maailmalla rajoituksia puretaan. Kovassa kansainvälisessä kilpailussa emme voi jättää suomalaisia vientiyrityksiä, liikennettä ja matkailua takamatkalle niiden kilpaillessa asiakkaista.
Toiseksi, meidän pitää nähdä myös talouden tilastojen taakse. Oikeaan elämään.
Siellä on paljon suomalaisia, joilla asiat eivät ole hyvin. Lomautetuille ja työttömille pitää saada töitä. Yrityksille pitää saada tekijöitä. Esimerkiksi opintotuen tulorajoja nostamalla helpotamme opiskelijoiden mahdollisuuksia tehdä töitä opintojen ohessa. Kotitalousvähennystä ja eläkeläisten työtulovähennystä parantamalla annamme suomalaisille mahdollisuuksia työllistää ja työllistyä.
Ja kolmanneksi. Velkaan kestävin ratkaisu on, että talous kasvaa ja saamme ihmisille töitä. Kasvupolitiikalla vältämme leikkauslistat.
Suomi ei saa uudelleen tippua maailmantalouden kasvun imusta. Siksi hallituksen pitää jatkaa talouskasvua tukevaa ja työllistävää politiikkaa.
Keskusta pitää kiinni siitä, että uusista julkista taloutta vahvistamista toimenpiteistä päätetään helmikuussa.
Arvoisa puhemies,
Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat maalanneet budjetista mörköjä seinälle. Maalata saa, mutta sitten pitää esittää oma vaihtoehto.
Opposition linja on kuulostanut siltä, että menoja olisi pitänyt karsia ensi vuonna alijäämän verran. Siitä seuraisi kaksi asiaa. Kasvun tyssääminen ja ihmisten palveluista leikkaaminen. Siis samojen virheiden toistamista, jota kokoomuksen johdolla tehtiin vajaa kymmenen vuotta sitten.
Arvoisa puhemies,
Nyt jos koskaan tarvitsemme Suomessa laaja-alaista ja pitkäjänteistä talous-, työllisyys- ja teollisuuspolitiikkaa.
Kaikki viisaus ei asu hallituksessa. Järkevää olisi rakentaa yli puoluerajojen yhteistä näkemystä tulevien vuosien politiikasta.
Valta voi vaihtua, mutta Suomen asia on meidän. On kyse yhteisen isänmaan selviytymisestä.