Siirry sisältöön

Hannu Hoskonen eduskunnassa: Suomessa kasvavat vain työttömyys ja velka

 

Eduskunnan palautekeskustelu valtion vuoden 2024 budjetista

Keskustan ryhmäpuheenvuoro
Kansanedustaja Hannu Hoskonen

(muutosvarauksin)

Hannu Hoskonen: Suomessa kasvavat vain työttömyys ja velka

Kokoomuksen ja Perussuomalaisten hallituksen budjetti on erittäin keskittävä ja synkkä.

Tässä maassa kasvavat vain työttömyys ja velka.

Talous luisuu taantumaan. Rakentaminen on lamassa. Teollisuus piiputtaa. Vienti sakkaa.

Ihmisiltä menee työpaikkoja. Yrityksiä joutuu konkurssiin.

Kasvua ei ole. Eikä näy.

Samaan aikaan velanotto jatkuu ja kiihtyy.

Ensi vuonna noin 11,5 miljardia euroa lisää. Se on valtava määrä rahaa.

Hallitus ja ammattiyhdistysliike ovat ajautumassa kovimpaan yhteenottoon aikoihin.

Alamäki vain jyrkkenee.

Työmarkkinoille tarvitaan sopu, jotta saadaan Suomi nousuun

Miksi hallitus seuraa tumput suorina, kun Suomen talous menee kolinalla alamäkeen?

Nyt pitäisi kiireellä tehdä kaksi asiaa. Neuvotella sopu työmarkkinoille. Kääntää kaikki kivet kasvun rakentamiseksi.

Ei joskus tulevaisuudessa. Vaan tässä ja nyt.

Keskusta esittää kasvupakettia.

Sillä turvataan työpaikkoja ja yritysten pystyssä pysymistä etenkin rakennusalalla. Kautta maan.

Hallitus sulkee terveysasemia, mutta samalla alentaa isokenkäisten veroja

Säästääkin pitää. Mitä vaikeampia ajat ovat, sitä oikeudenmukaisempia päätösten pitää olla.

Se ei ole oikein, että perheiltä leikataan ja terveysasemia suljetaan samalla, kun isokenkäisimmät saavat veroalen velaksi.

Uutta on putkessa, kun nyt jo pelotellaan ruuan arvonlisäveron nostolla.

Se ei ole oikein, että Turun miljardijunaan laitetaan rahaa samalla, kun muu Suomi saa enintään lämmintä kättä.

Esimerkiksi kotimaakuntani Pohjois-Karjala on jäämässä mottiin. Sinne ei liikenne- eikä muita investointeja hallitukselta heru. Tämä harmittaa koko maaseutu-Suomea.

Elinkeinoelämän Keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Broman kirjoitti 7.12. itäisen Suomen tilanteesta:

”Tätä ei voi seurata vain sivusta. Jos mitään ei tehdä, jakautuu Suomen elinkeinotoiminta jatkossa entistä selvemmin kasvavaan etelään, kehittyvään länteen, uudistuvaan pohjoiseen ja kuihtuvaan itäiseen Suomeen.”

Keskusta esittää osana kasvupakettia itäisen ja Pohjois-Suomen auttamista.

Mitä hallitus tekee? Seurataanko tätäkin tumput suorina?

Polttoturve on huoltovarmuutta

Ennen vaaleja Perussuomalaiset mainostivat turvesuolta, että ”oispa energiaa”. Oikealla asialla olivat.

Polttoturve on huoltovarmuutta. Sen tuotannosta on riippuvaista myös kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus.

Suomalainen teollisuus tarvitsee kuitu- ja tukkipuuta korkean jalostusarvon tuotantoon. Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa polttaa arvokasta runkopuuta kaasuna taivaalle. Tämä on miljardiluokan kysymys Suomelle.

Keskusta esittää, että turpeen energiavero lasketaan nollaan.

Annatteko te Perussuomalaiset tukenne Keskustan esitykselle? Vai tuetteko hallituksen linjaa, jossa turpeen poltto tehdään myös pienvoimaloissa mahdottomaksi ja sama koskee biokaasuakin?

Keskustan epäluottamuslause hallitukselle

Teen vastalauseen 2 mukaisen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen:

”Eduskunta toteaa, että hallituksen esittämä talousarvioesitys vuodelle 2024 kasvattaa valtion velanottoa vuoteen 2023 verrattuja. Alijäämä uhkaa kasvaa entisestään sitä seuraavana vuonna, vaikka ennen eduskuntavaaleja nykyiset hallituspuolueet sanoivat, että on aika lopettaa velaksi eläminen.

Suomi on rikkomassa jopa EU:n perussopimuksen mukaista kolmen prosentin alijäämäsääntöä ensi vuonna ja myös lähivuosina. Velkasuhteen ennustetaan kasvavan koko vaalikauden ajan.

Hallitus on epäonnistumassa kasvunäköalan luomisessa ja on lisäksi tyytynyt seuraamaan sivusta talouden ajautumista yhä pahenevaan taantumaan.

Hallituksen työllisyystoimet eivät yksinään riitä kestävän kasvun aikaansaamiseksi, kun hallitus samalla laiminlyö Suomen kestävyyden kannalta keskeisen väestöpolitiikan merkityksen kohdistamalla leikkauksia lapsiperheille ja suhtautumalla nuivasti työperäiseen maahanmuuttoon.

Samanaikaisesti kun hallitus kohdistaa leikkauksia lapsiperheille ja kansalaisten sosiaali- ja terveyspalveluihin lähipalvelut vaarantaen, jakaa hallitus hyväosaisille kohdennettuja verohuojennuksia. Tämä osoittaa vakavaa oikeudentajun puutetta.

Lisäksi hallitus jakaa Suomea kahtia ja toimii kylmästi itäistä Suomea kohtaan. Säästää pitää, mutta veroja ei ole pakko keventää, eikä varsinkaan lisäten velanottoa, kuten vuonna 2024 on käymässä.

Eduskunta toteaa, että Suomessa kasvussa on työttömyys, konkurssit ja julkinen velka, jonka seurauksena hallituksen talouspolitiikalta on putoamassa pohja pois, eikä hallitus siksi nauti eduskunnan luottamusta.”

 

 

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotHannu Hoskonen eduskunnassa: Suomessa kasvavat vain työttömyys ja velka