Skip to content

Keskustan Pirttilahti: Suomalaisia pitää nyt auttaa – talouden kuntoon laittaminen odottaa kulman takana

Keskustan ryhmäpuheenvuoro

Kansanedustaja, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Arto Pirttilahti

(muutosvarauksin)

Arvoisa puhemies,

Huolta, pelkoa, hätääkin. Pärjäämmekö, olemmeko turvassa? Näitä tuolla kodeissa mietitään.

Ei kaikissa. Hyvin pärjäävät kyllä pärjäävät. Mutta yhä useammissa, ihan tavallisissa kodeissa.

Joulukin tulee.

Turvassa me Suomen pidämme ja Ukrainaa autamme. Isänmaan puolustus pitää. Karhu on ja pysyy naapurina.

Turvaa on sekin, että leipää ja lämpöä on omasta takaa. Vahvistamme Suomen ruoka- ja energiaomavaraisuutta.

Toimeentulossa autamme.

Pienimmät eläkkeet nousevat. Sähkön arvonlisävero aleni kuun alussa, sähkövähennys ja sähkötuki ovat tulossa. Aatonaattona perheet saavat ylimääräisen lapsilisän.

Jakeluvelvoitteen alentaminen on osaltaan laskenut polttoaineiden pumppuhintaa. Korotetun työmatkavähennyksen jatkaminen auttaa heitä, jotka tarvitsevat omaa autoa töissä käymiseen.

Ei näillä kaikkea ratkaista. Toivottavasti pahimman yli kuitenkin päästään.

Me kansanedustajat emme joudu valitsemaan ruuan, lääkkeiden, sähkön tai bensan välillä. Moni suomalainen voi joutua. Siksi vähätellä ei kannata.

On oikein turvata arkea, on oikein auttaa. Ihmisten pitää pärjätä. Jokainen suomalainen tulee pitää mukana.

Siihen kuuluu, että lähi- ja peruspalvelut turvataan tasa-arvoisesti koko maassa. Siksi sote tulee ensi vuoden alussa ja on tärkeää, että uudistusta viedään hyvinvointialueilla yhdessä eteenpäin.

Myös eduskunnassa sovituilla lisärahoilla tuemme Suomen sosiaalista ja alueellista eheyttä.

 

Turvaa, työtä, toimeentuloa ja tasa-arvoa

Arvoisa puhemies,

Kaikki tämä kuitenkin maksaa.

Velkaa on jouduttu ja joudutaan ottamaan. Velkaa ottaisivat myös Kokoomus ja Perussuomalaiset. Ei siinä lopulta isoa eroa ole.

Velaksi ei voi loputtomiin elää. Talouden kuntoon laittaminen odottaa kulman takana. Rahaministeriö löi jo rätingit pöytään.

On melkoista, jos niitä aletaan kyseenalaistaa.

Tiukemmat ajat ovat tulossa. Vyötä on pakko kiristää. Isänmaalle pitää rakentaa kestävää tulevaisuutta.

Siksi varaa ei ole Kokoomuksen verot alas velaksi -politiikkaankaan. Sellainen ei edes sovi tähän aikaan. Miten kävi Britanniassa?

Keskustan vaihtoehto on Suomen uudistaminen.

Pitää tehdä turvaa, työtä, toimeentuloa ja tasa-arvoa tuovaa ja luovaa politiikkaa. Talouden kasvu ja työpaikat ovat meille pääosa ratkaisua.

Säästääkin pitää, mutta oikeudenmukaisesti. Päätösten pitää olla reiluja jokaisen suomalaisen ja koko maan kannalta.

 

Suomi kasvuun

Arvoisa puhemies,

Kasvua tulee tuottavuutta parantamalla.

Samalla työmäärällä pitää saada enemmän tuotteita aikaan. Tai valmistaa entistä parempia tuotteita.

Siksi tutkimukseen ja kehitykseen pitää laittaa paukkuja. Yhdessä sovittu tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannustin on tarpeen.

Kasvu myös tarvitsee tekijänsä.

Yli 60-vuotiaiden parannettu työtulovähennys ja opintotuen tulorajojen korottaminen helpottavat osaltaan yritysten pulaa työntekijöistä.

Seuraavaksi pitää toteuttaa alueellinen opintolainahyvitys. Se helpottaa myös osaajapulaa. Nuorilla pitää olla mahdollisuus rakentaa elämä myös isoimpien keskusten ulkopuolelle.

Kasvu tulee koko Suomen mitalta.

Siksi koulutuspaikkoja pitää olla kautta maan. Siksi liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien pitää olla kunnossa läpi Suomen. Pitää tehdä vahvaa aluepolitiikkaa.

Arvoisa puhemies,

Suomi on paras maa meille suomalaisille. Jokainen suomalainen on omana itsenään tärkeä.

Suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi ovat Keskustan tärkeimmät tavoitteet.

Puolen Suomen tai kahden kerroksen väen politiikka olisi väärää politiikkaa. Suomi pärjää, kun kodeissa kautta maan pärjätään. Nyt ja tulevaisuudessa.

Lue seuraavaksi

”Kepun siltarummut” Keskustalle kunnia-asia
Viikonloppuna uutisoitiin, että töihin ajavien suomalaisten kustannukset voivat lähitulevaisuudessa nousta jopa sadoilla euroilla. Työmatkavähennyksen yläraja lasketaan 7000 euroon ja alarajaa – siis omavastuuta – nostetaan 900 euroon. Jälkimmäinen tuntuu etenkin pienituloisimpien, autoa töissä käyntiin tarvitsevien ihmisten arjessa.
19.9.2023 / Uutiset
Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Lähipalveluiden kurjistaminen tulee kalliiksi
Hallitus kokoontuu ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona budjettiriiheen. Siellä hallitus neuvottelee valtion ensi vuoden budjetista, julkisen talouden suunnitelmasta eli koko vaalikauden menokehyksistä sekä myös kuluvan vuoden lisätalousarviosta.
15.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli kysyi syksyn ensimmäisellä eduskunnan kyselytunnilla, miksi hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista ja keskittää lähipalvelut.
12.9.2023
EtusivuAjankohtaistaBlogit ja ryhmäpuheenvuorotKeskustan Pirttilahti: Suomalaisia pitää nyt auttaa – talouden kuntoon laittaminen odottaa kulman takana