Siirry sisältöön

Keskustan Pirttilahti budjetista ja taloudesta: Suomalaisia pitää nyt auttaa – vyönkiristys taloudessa on edessä

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja, Keskustan kansanedustaja Arto Pirttilahti budjetista ja taloudesta:

Suomalaisia pitää nyt auttaa – vyönkiristys taloudessa on edessä

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtajan, Keskustan kansanedustajan Arto Pirttilahden mukaan on oikein tukea suomalaisia epävarmana aikana ja kaiken kallistuessa sodan seurauksena.

– Ihmisten pitää pärjätä. Turvasta ja toimeentulosta ensi vuoden budjetissa on pitkälle kyse.

– Esimerkiksi sähkön arvonlisäveron alentaminen ja ylimääräinen lapsilisä perheille turvaavat arkea. Korotetun työmatkavähennyksen jatkaminen auttaa heitä, jotka tarvitsevat omaa autoa töissä käymiseen. Sellaisia suomalaisia on paljon.

Pirttilahti pitää kuitenkin selvänä, että tiukemmat ajat taloudessa ovat pian edessä. Velka ja alijäämä pakottavat kiristämään vyötä.

– Tämä on realismia. Joka muuta väittää, ei elä tässä todellisuudessa. Varaa ei ole myöskään Kokoomuksen ajamiin miljardin veronalennuksiin. Velaksihan nekin tehtäisiin. Miljardin veronalennukset eivät ylipäätään ole järkevää politiikkaa näissä oloissa.

Pirttilahden mukaan Suomelle pitää rakentaa kestävää tulevaisuutta. Talouden kasvu pitää saada kestämään samalla, kun valtion tulot ja menot pitää tasapainottaa.

– Talouden tervehdyttäminen ei voi perustua vain leikkauksiin tai veronkorotuksiin. Sellainen politiikka näivettäisi Suomea ja eriarvoistaisi suomalaisia. Pääosa ratkaisua pitää olla Suomen uudistaminen, kasvu ja työpaikat.

– Säästää ja sopeuttaakin pitää, mutta oikeudenmukaisesti. Tinkimätön lähtökohta pitää olla, että jokainen suomalainen ja koko Suomi pidetään mukana. Samoin hyvin pärjäävien pitää kantaa kortensa kekoon.

Pirttilahden mukaan kasvua saadaan pidemmällä tähtäimellä aikaan ennen muuta tuottavuutta parantamalla.

– Siksi on hyvä ja tarpeen, että tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannustin etenee eduskunnassa sovitun mukaisesti. Kasvun luomiseksi eri alojen yritysten työntekijäpulaa pitää helpottaa ja tukea koko maan elinvoimaa. Ihmiset ja yritykset ovat ympäri Suomen.

Valtiovarainvaliokunta sai tänään tiistaina valmiiksi mietintönsä budjetista. Budjetin palautekeskustelu eduskunnan täysistunnossa alkaa huomenna keskiviikkona.

Lisätietoja: valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Arto Pirttilahti, puhelin 0500 114 434

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Pirttilahti budjetista ja taloudesta: Suomalaisia pitää nyt auttaa – vyönkiristys taloudessa on edessä