Yleisö kysyy, Annika vastaa.
FB-livenä toteuttavaan lähetykseen yleisö voi laittaa kysymyksiään suoran lähetyksen kommenttikentässä.
Käsittelyssä ajankohtaiset poliittiset aiheet kuin eduskunnan kyselytunnilla olisit.
Yleisö kysyy, Annika vastaa.
FB-livenä toteuttavaan lähetykseen yleisö voi laittaa kysymyksiään suoran lähetyksen kommenttikentässä.
Käsittelyssä ajankohtaiset poliittiset aiheet kuin eduskunnan kyselytunnilla olisit.
Kuntaliitto ja puoluesihteerit kutsuvat kaikki mukaan tekemään vuoden 2025 kuntavaaleista onnistuneet ja osoittamaan, että demokratia on edelleen vahvasti yhteiskuntamme perusta. Kunnat ja kaupungit, kuntalaiset ja kuntapäättäjät ansaitsevat laadukkaita päätöksiä ja rakentavan keskusteluilmapiirin.
Keskusta antaisi hyvinvointialueille nyt lisäaikaa saada taloutensa kuntoon, jotta hoitajia ei tarvitse irtisanoa tai hoivakoteja ajaa alas. Kelakorvaukset Keskusta siirtäisi hyvinvointialueille eikä rahoissa jo valmiiksi rypeville terveysfirmoille. Keskusta toteuttaisi myös omalääkäri- ja -hoitajamallin. Muun muassa nämä keinot kertoi Keskustan kansanedustaja Hanna-Leena Mattila ryhmäpuheessa, kun eduskunnassa keskusteltiin Keskustan jättämästä välikysymyksestä arvokkaasta ikääntymisestä ja vanhushoivan tilanteesta.
Jopa kulttuurin saralla nähdään, että kokoomus-perussuomalaisen hallituksen sanat ja teot ovat ristiriidassa keskenään. Hallitus leikkaa rajusti palveluita ja vie toimintaedellytyksiä ympäri Suomen teattereilta, orkestereilta, museoilta ja festivaaleilta, huomautti Keskustan Hanna Kosonen Keskustan ryhmäpuheessa eduskunnan puhuessa kulttuuripoliittisesta selonteosta.