Siirry sisältöön

Keskustan kuntavaaliohjelma K-studion käsittelyssä osa I

Keskustan kuntavaaliohjelma K-studion käsittelyssä osa I

Keskustan K-studiossa puolueen kuntavaaliohjelmaa esitteleviä lähetyksiä.

Keskustan K-studiossa puolueen kuntavaaliohjelmaa esitteleviä lähetyksiä.
Ensimmäisessä ohjelmassa vaikuttamisesta ja lähidemokratiasta keskustelemassa eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen sekä Ajatuspaja Alkion tutkimuskoordinaattori, osallisuutta tutkinut Pauliina Maukonen.
Lähetykseen voi myös yleisö laittaa kysymyksiään.
Pari kohtaa kuntavaaliohjelmasta:
-ihmisillä pitää olla nykyistä laajemmat mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua myös uuden tekniikan avulla
-tuetaan erilaisia kokeiluja demokratian edistämiseksi

Lue seuraavaksi

Kun maailmalla tuulee, Suomen paketti on pidettävä kasassa
Kansanedustajat kävivät keskiviikkona 12.2.2025 eduskunnassa kuluvan vuoden valtiopäivien aloituskeskustelun. Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen sanoi ryhmäpuheessaan, että kokoomuksen ja perussuomalaisten kauniit lupaukset ja kovat tavoitteet ovat monilta osin karanneet kauemmaksi kuin hallituksen aloittaessa. Kaikkonen muistutti, että Keskustalla on konkreettisia eväitä parantaa Suomen talouskasvua ja pelastaa ihmisten palvelut.
12.2.2025 / Uutiset
Talouspolitiikan arviointineuvosto Keskustan kannalla: Hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen tarvitaan lisää joustoa
Sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat kasvaneet nopeasti, ja monet hyvinvointialueet olivat selkeästi alijäämäisiä 2023 ja 2024. Hyvinvointialueiden sääntely edellyttää kertyneiden alijäämien kattamista vastaavilla ylijäämillä 2025 ja 2026, mikä vaatii monella alueella merkittäviä menoleikkauksia. Niitä on jo tehty palveluverkkoa karsimalla ja henkilöstöä vähentämällä, mikä entisestään vaikeuttaa hoitoon pääsyä. Keskusta on esittänyt aluevaaliohjelmassaan hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseksi vuoden 2028 loppuun asti. Samoilla linjoilla on talouspolitiikan arviointineuvosto.
6.2.2025 / Ehdokaskirjeet 2025
EtusivuAjankohtaistaK-StudioKeskustan kuntavaaliohjelma K-studion käsittelyssä osa I