Ala-Nissilä: Verotukseen ei tarvita nyt äkkikäännöksiä

Keskustan talous- ja veropoliittisten työryhmien puheenjohtaja, kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä SDP:n vero-ohjelmasta:

Verotukseen ei tarvita nyt äkkikäännöksiä – suomalaisten verot lähtisivät taas nousuun

Tällä vaalikaudella ennen muuta pieni- ja keskituloisten ansiotuloveroja on alennettu jasuurituloisilla on ollut solidaarisuusvero. Myös Yle-vero poistettiin pienituloisilta. Suomen kokonaisveroaste on kääntynyt laskuun pitkästä aikaa laskuun ,mutta verotulojen kertymä on kasvanut.

Kaikella tällä on ollut osaltaan merkitys siinä, että monen vuoden alamäen jälkeen Suomi nousee. Talous kasvaa ja työllisyys paranee kautta maan.

Samalla verotukseen on tullut lisää ennakoitavuutta, mikä on etenkin työllistävien yritysten menestyksen näkökulmasta välttämätöntä. Poukkoileva politiikka on kaikille huono toimintaympäristö eikä ylipäätään kanna pitkälle.

SDP:n ohjelman toteuttaminen tarkoittaisi, että suomalaisten verot lähtisivät kokonaisuudessaan taas nousuun, ja verotukseen tulisi ennakoimattomuutta. Se puolestaan vakavasti vaarantaisi aikaansaadun myönteisen talous- ja työllisyyskehityksen jatkumisen, ja sitä kautta verotulojen kertymisen.

Keskustan linja seuraavalla vaalikaudella on uudistaa verotus kokonaisuudessaan yksinkertaisemmaksi, oikeudenmukaisemmaksi ja työntekoon kannustavammaksi. Kotimaista omistamisen suosimisesta voidaan päättää jo tällä vaalikaudella toteuttamalla sijoitustili eri sijoitusmuotoja kohtelevalla oikeudenmukaisella tavalla.

Verotuksen toimintaympäristö muuttuu digitalisaation, työn muuttumisen ja kansainvälisen verokilpailun ja kansainvälisen verovälttelyn takia. Hallitus toteuttaa verotuksen tiekartan, jota Keskusta esitti. Tiekartassa on tärkeää katsoa toimintaympäristön muutosten vaikutuksen ja linjataan uudelle vaalikaudella verotuksen uudistamisen johdonmukaisia linjoja

SDP poistaisi kaikkien pienituloisimpien yrittäjien yrittäjyysvähennyksenkin. Keskusta haluaataas veroratkaisuilla parantaa etenkin pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä sekä tukea suomalaista omistamista. Tämä tarkoittaa lisää työpaikkoja Suomeen.

SDP puolestaan vero-ohjelmallaan hankaloittaisi yritysten mahdollisuuksia menestyä. Ohjelmassa valitettavasti näkyy myös ideologinen vastenmielisyys kotimaista omistamista kohtaan.

Mahdolliset tulonveronalennukset on lähivuosina kohdennettava ennen muuta pienituloisille. Tässä Keskustan ja SDP:n näkemykset ovat yhteneviä. Kasvu kuuluu kaikille.

Lue seuraavaksi

Tule kuulolle - Annika Saarikon uuden keskusteluohjelman ensimmäisenä vieraana kirjailija Kari Hotakainen. Puhutaan maaseudusta, kaupungista, Suomesta ja elämästä.
3.12.2020 / K-Studio
Annika Saarikolle oma virtuaalinen keskusteluohjelma - avausvieraana kirjailija Kari Hotakainen
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon ensimmäinen "Annikan kanssa" nähdään huomisiltana Saarikon omalla facebook-kanavalla.
2.12.2020 / Uutiset
Kalli Keskustan ryhmäpuheenvuorossa: Koko Suomeen työpaikkoja, kestävää kasvua ja elämisen edellytyksiä
Keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Eeva Kalli muistutti tänään, että koronan taklaamisen ohella meiltä vaaditaan myös kykyä nähdä pandemian yli. Koko Suomi on vietävä koronan jälkeiseen maailmaan entistä vahvempana ja entistä houkuttelevampana. On rakennettava tie sumusta valoon.
1.12.2020 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAla-Nissilä: Verotukseen ei tarvita nyt äkkikäännöksiä