Siirry sisältöön

Annika Saarikko: Hallituksen peräännyttävä kotihoidontuen muutoksista

Keskusta Uutiset

Ylhäältä saneleva muutos veisi perheiltä valinnanmahdollisuuden lastensa hoidossa, asettaisi perheet eriarvoiseen asemaan ja lisäisi kuntien menoja. Uudistus ei myöskään suoraan toisi yhtään työpaikkaa.

Tänään julkaistu mielipidekysely osoittaa kansalaisten enemmistön olevan Keskustan kanssa samalla kannalla.

Naisten ja miesten tasa-arvon edistäminen työelämässä on vastuullisten päättäjien yhteinen tavoite. Todellinen tasa-arvoteko olisi vanhemmuuden kustannusten jakaminen nykyistä oikeudenmukaisemmin äidin ja isän työnantajien kesken.

Hallituksen tulisi keskittyä loppukautenaan ensisijaisesti Suomen talous- ja työllisyystilannetta kohentaviin toimiin. Työttömyys on pahimmillaan 16 vuoteen. Uusiin toimiin on mahdollisuus vaalikauden viimeisen lisätalousarvion yhteydessä.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAnnika Saarikko: Hallituksen peräännyttävä kotihoidontuen muutoksista