Siirry sisältöön

Annika Saarikko: Huomaa soten kaksi ensimmäistä kirjainta

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Saarikko on kiinnittänyt huomiota siihen, miten uudistusta ajetaan nyt terveysalan kärjillä. .

Sosiaalitoimen työntekijät sekä maan hiljaisiin lukeutuvat asiakkaat ansaitsevat tulla huomioiduksi. Itsehallintoalueet kun jatkossa on myös sosiaalitoimen alaisten kunnan tehtävien uusi järjestäjä, hän muistuttaa.

Sosiaalipalvelujen rakenteissa, vastuukysymyksissä sekä toimivuudessa on osaltaan hieman erilaisia sujuvuustekijöitä kuin terveydenhuollossa. Ne pitää Saarikon mukaan ottaa vahvasti huomioon. Sosiaalitoimen alaiset kunnan vastuulla olevat palvelut kuten lastensuojelu, päihdehuolto, aikuissosiaalityö, vammaisten palvelut tai ikäihmisten arjen sujuvuus ovat arkea lähellä olevia, tärkeitä tehtäviä. Moneen liittyy myös poikkeuksellista erityisosaamista henkilökunnalta ja toisaalta myös pitkiä asiakkuussuhteita.

Saariko toivoo, että erityisesti sosiaalipuolen uudistamisessa myös kokemusasiantuntijuus otetaan vahvemmin käyttöön.

Ohjelmansa mukaisesti Sipilän hallituksen tulisi myös sote-uudistuksessa muistaa kirjauksensa kokemusasiantuntijuuden hyödyntämisestä. Lastensuojelun sijoituspäätöksen läpikäynyt nuori aikuinen tai omaistaan vuosia hoitanut henkilö tietävät parhaiten, mikä palveluissa ja tukimuodoissa toimii ja mistä on puute. Nyt on kreivin aika poimia kuntakentältä parhaat käytännöt ja yhtenäistää ne vähintään itsehallintoalueiden kokoisiksi toimintamalleiksi.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAnnika Saarikko: Huomaa soten kaksi ensimmäistä kirjainta