Siirry sisältöön

Antti Kaikkonen Antti Rinteelle: Kyllä tässä työttömän asialla on yritetty olla

Rinne totesi suorassa televisiohaastattelussa, että pääministeri Juha Sipilä on ”vastuussa työmarkkinoiden jännitteistä” ja että hallitus on toiminut ”työnantajien edusmiehenä”.

– Rinteellä on tietenkin oikeus näkemyksiinsä, mutta tulosten valossa sanoisin, että kyllä tässä on ennen muuta työttömän asialla yritetty olla. Päällimmäinen tavoite on ollut saada lisää työpaikkoja Suomeen, ja siinä on kyllä aika lailla onnistuttukin. Tällä vaalikaudella on saatu jo reilusti yli 110 000 suomalaiselle töitä. Tähän on tarvittu myös poliittisia päätöksiä, joista osa on ollut vaikeitakin.

– Suomen talouden ja työllisyyden nousu johtuu tietysti monesta asiasta. Hallituksen toimilla, joilla kilpailukykyämme on parannettu, on siinä ollut oma roolinsa, Kaikkonen sanoo.

– Hämmentävintä on, että vielä eduskuntakäsittelyssä SDP tuki kilpailukykysopimusta, mutta sen jälkeen on ikään kuin ollut kieltämässä tämän.

– Nytkin vähän valitettavasti tuntuu siltä, että SDP-johtoisen ammattiyhdistysliikkeen kaavailemissa toimenpiteissä on kyse enemmän puoluepolitiikasta kuin itse asiasta, eli työllisyyden parantamisesta, Kaikkonen toteaa.

– Työmarkkinoilla ja laajemmin yhteiskunnassa olisi viisainta laittaa voimavarat nyt siihen, että talouden kasvun jatkuminen turvataan ja että vielä työttömänä oleville saadaan töitä. Tämä on ainakin Keskustan tavoite, Kaikkonen sanoo.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAntti Kaikkonen Antti Rinteelle: Kyllä tässä työttömän asialla on yritetty olla