Antti Kaikkonen: Keskustan tavoite on huolenpito ja puolenpito!

Eilen myös Suomessa vietettiin kunnon kulutusjuhlaa. Alun perin amerikkalaisena mustana perjantaina kauppojen hyllyt notkuvat alennettua tavaraa. Ehkä joku teistäkin teki löytöjä huokeaan hintaan.

Toivon ja uskon, että ainakaan tältä porukalta kuitenkaan ei unohdu, että kaikilla lähimmäisillämme ei ole mahdollisuutta kuluttaa, eikä kyllä muutenkaan syytä juhlaan.

Työttömyys ja köyhyys ovat edelleen todellisuutta aivan liian monessa kodissa kautta Suomen. Yli satatuhatta lasta elää maassamme köyhyydessä oloissa, jossa rahat riittävät nipin napin vain ruokaan ja vaatteisiin. Noin seitsemänkymmentätuhatta alle 30-vuotiasta nuorta on jo syrjäytynyt.

Monien pätkä- ja silpputyöläisten sekä pienyrittäjien toimeentulo on koko ajan vaakalaudalla. Ulosotossa on jo lähes puoli miljoonaa suomalaista. Pienen eläkkeen varassa kituuttaa lukemattomia tätä maata rakentaneita ikäihmisiä.

Hyvät puoluevaltuutetut,

En todellakaan tarkoita, että yksinomaan raha tai muu mammona tuo onnea.

En myöskään väheksy niitä parannuksia, joita tällä vaalikaudella olemme tehneet. Päinvastoin.

Ilman Keskustaa esimerkiksi pienimpään takuueläkkeeseen ei taatusti olisi tullut noin neljänkymmenen euron korotusta eikä pienimpiin äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahoihin noin kahdeksankymmentä euroa lisää ensi vuonna. On satavarmaa, että näitä parannuksia ei olisi tullut ilman meitä.

Mutta sen haluan sanoa, että tekemistä meillä vielä on.

Hyvät ja naiset ja miehet,

Kyse on siitä, ovatko lähtökohdat ja elämisen edellytykset Suomessa kaikille samat. Kyse on siitä, rakennetaanko tätä maata heikoimpien vai vahvimpien ehdoilla. Kyse on siitä, onko Suomi turvallinen, tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen yhteiskunta jokaiselle myös tulevaisuudessa.

Mikä on keskustan ykköstavoite tulevissa vaaleissa? Ehkä sen voisi muotoilla vaikka näin: Se on huolenpito ja puolenpito. Huolenpito niistä ihmisistä, joiden voimat eivät syystä tai toisesta kanna. Ja niiden ihmisten puolenpito, joiden ääni ei kuulu. Samalla rakennamme tasa-arvoista ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa kaikille suomalaisille.

Työllisyyden parantaminen on ehdottomasti kaikessa tässä keskeinen osa ratkaisua, mutta se on sittenkin lopulta vain väline oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamisessa. Päämäärä on tärkein.

Hyvät ystävät,

Me emme tavoittele valtaa vallan vuoksi. Meillä on tavoitteet, päämäärä.

Me haemme ihmisten luottamusta, jotta yhdenkään lapsen tässä maassa ei tarvitsisi elää köyhyydessä ja jotta yksikään nuori ei jäisi ilman opiskelupaikkaa. Jotta vielä työttömänä oleva saisi töitä, pätkä- ja silpputyöläisen toimeentulo olisi varmempi, yrittäjä jaksaisi yrittää ja jotta kenenkään ei tarvitsisi seistä leipäjonossa.

Me haemme luottamusta, jotta jokainen sairas saisi tarvitsemansa hoidon, jokaisella ikäihmisellä olisi säällinen vanhuuden turva eikä kenenkään tarvitsisi nukkua pois yksin.

Haemme luottamusta, jotta johdamme fiksua ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa ja jotta koulutus on tulevaisuudessakin Suomen kivijalka. Uusi askel siinä on 1000 opettajaa ammatilliseen koulutukseen.

Talouden kuntoonlaittovuosien jälkeen Suomessa on nyt vihdoin jo jonkinlainen mahdollisuus tehdä parannuksia niin, että ne aidosti tuntuvat pienituloisimpien tai muuten heikoimmassa tilanteessa olevien ihmisten arjessa.

Kun laadimme tavoitteitamme tulevalle vaalikaudelle, pidän välttämättömänä, että lapsiperheiden asemaa parannetaan. Seuraavissa vaaleissa keskeinen osa ohjelmaamme on oltava Keskustan perhepaketti. Perheiden kotiapua on lisättävä ja palveluja parannettava kautta linjan. Lapsilisät on vähintäänkin sidottava indeksiin. Pienituloisia lapsiperheitä voitaisiin vielä tukea täsmätoimilla ja siksi tuenkin Juha Sipilän esittämää ehdotusta harkinnanvaraisesta lisätuesta lapsiperheille.

Ja perhevapaauudistus, se ilman muuta tarvitaan, mutta sen on oltava aito parannus perheiden toimeentuloon, ei leikkaus. Kotihoidontuen romuttamista, mitä Kokoomus ja SDP näyttävät kaavailevan, emme voi hyväksyä. Uudistus on tehtävä lapsen etu ja perheiden tarpeet edellä.

Pidän myös välttämättömänä, että pienimpiä eläkkeitä korotetaan lähivuosina. Keskustan on mietittävä tähän oma ratkaisunsa. Se on oikeudenmukaista ja me nuoremmat olemme sen velkaa näille ihmisille. Heidän työnsä ansiosta Suomi on ongelmistaan huolimatta maailman parhaimpia maita elää.

Hyvät keskustalaiset,

SDP:n vaihtoehto vie Suomen jälleen velkaantumisen tielle. Se on aivan kestämätön tulevien sukupolvien kannalta.

Kokoomukselle hyvätuloisimpien hyysääminen on selvästikin korkea arvo. Heikommilla ei niin väliä näytä olevan. Me keskustalaiset ajattelemme toisin.

Ja mainittakoon vielä Vihreät. Arvostan Pekka Haavistoa ulkopolitiikan tuntijana ja rauhanrakentajana. Mutta kotimaan asiatkin pitää hoitaa. Kun eduskunnan puolueeton tietopalvelu tutki Vihreiden vaihtoehtobudjetin pari viikkoa sitten, mikä oli tulos? Tulos oli se, että jos menisimme ensi vuoteen Vihreiden esittämällä tavalla, seurauksena olisi 20 000 työtöntä Suomeen lisää. Pakko kysyä Vihreiltä, että siis aivan vakavissanneko te tällaista esitätte?

Kovasti toivon, että äänestäjät ensi keväänä ihan vakavissaan pohtivat, mitkä ovat puolueiden vaihtoehdot, kuinka uskottavia ne ovat, ja millaiset arvot niiden takana ovat.

Jos näin käy, niin hyvät ystävät, me tulemme kyllä pärjäämään.

Gallupeista huolimatta yhtään ääntä tulevissa eduskuntavaaleissa ei ole vielä annettu. Nyt meidän keskustalaisten on aika ottaa vaaliasento, taisteluasento, ja mentävä kentälle, ihmisten pariin. Luottamus on haettava. Luottamus on ansaittava.

Lue seuraavaksi

Keskustan Elsi Katainen neuvotteli sovun EU:n maatalouspolitiikkaan
Neuvotteluratkaisu tuo varmuutta suomalaisille viljelijöille, ruokasektorille ja tietenkin kuluttajille seuraavaksi kahdeksi vuodeksi 2021-2022. Päätökseen sisältyy myös Etelä-Suomen kansallisen tuen jatko nykytasolla siirtymäkauden ajan.
30.6.2020 / Uutiset
Keskustalaiset löysivät teemoja, joilla parantaa kaupungin ja maaseudun välejä
Tasa-arvoinen aluekehitys, toimivat liikenne- ja viestintäyhteydet, vahva työllisyys ja yrittäjyyden edellytykset sekä suomalaisen ruoka tekevät keskustalaisten mielestä turvallisen arjen koko Suomessa. Myös koulutus, asuminen ja perusturva tärkeässä roolissa.
26.6.2020 / Uutiset
Suomi ja suomalaisuus – koko Suomi. Mitkä ovat nuo meidän suomalaisten vahvuudet Suomessa, mitkä ovat olleet turvanamme koronan aikana ja miten hyödyntää niitä Suomen uudelleenrakentamisessa. Keskustelemassa Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni sekä kirjailija, käsikirjoittaja Katri Manninen. Podcastia juontaa Keskustan viestintäpäällikkö Laura Ruohola.
26.6.2020 / Podcast
EtusivuAjankohtaistaUutisetAntti Kaikkonen: Keskustan tavoite on huolenpito ja puolenpito!