Siirry sisältöön

Antti Kurvinen: Koronaviruksen rajoitustoimet perusteltuja ja oikeita

Antti Kurvinen
Antti Kurvinen

Kurvisen mukaan hallituksella ja eduskunnalla ei ole tärkeämpää tehtävää kuin varmistaa yhdessä viranomaisten kanssa, että Suomi ja suomalaiset selviävät koronaviruksesta mahdollisimman vähin vaurioin. Tämä on ykkösasia ja muu on toissijaista.

– Tilanne on vakava. Kaikki voitava – mieluummin liian paljon kuin liian vähän – on tehtävä ihmisten terveydestä huolenpitämiseksi. Erityisesti on suojeltava heitä, joille tähän tautiin sairastuminen on terveyden puolesta riskialtteinta. Hallitus ja viranomaiset seuraavat tilanteen kehittymistä jatkuvasti. Uusien tietojen valossa on arvioitava myös mahdollisten lisätoimien tarve.

– On ymmärrettävää, että tavallisen elämän hankaloituminen huolettaa ihmisiä. Uskon kuitenkin, että nämä viranomaisten ja asiantuntijoiden näkemysten pohjalta sovitut toimet mahtuvat tästä huolimatta suomalaisten arkijärkeen. Ongelma on aidosti yhteinen.

Hallitus päätti suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetAntti Kurvinen: Koronaviruksen rajoitustoimet perusteltuja ja oikeita