Siirry sisältöön

Berner: Junasta vaihtoehto yhä useammalle suomalaiselle

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) mukaan henkilöjunaliikenteen kilpailun avaamisen keskeisiä tavoitteita on, että raiteilla matkustaminen olisi aito vaihtoehto yhä useammalle suomalaiselle.

– Liikenteen palvelutarjonnan kasvu ja kilpailu tarjoajien ja liikennemuotojen välillä hyödyttävät matkusta-jia. Palveluntarjoajat kilpailevat asiakkaistaan lippujen hinnoilla ja erilaisilla palveluilla. Ihmisille tulee lisää tarjontaa ja valinnanvaraa, Berner sanoi tiistaina eduskunnan välikysymyskeskustelussa.

Bernerin mukaan vasta viime vuosina linja-autoliikenteen ja lentoliikenteen luoma kilpailu sekä edessä häämöttävä pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen kilpailutus ovat saaneet aikaan sen, että VR:n palvelu-ja, hinnoittelua ja kustannustehokkuutta on lähdetty todella kehittämään.

– Esimerkiksi junalippujen kuluttajahinnat ovat tämän seurauksena laskeneet keskimäärin yli kymmenen prosenttia viimeisen vuoden aikana, liikenne- ja viestintäministeri totesi.

Berner sanoi, että kilpailun avaamisessa otetaan oppia muiden maiden hyvistä ja huonoista kokemuksis-ta.

– Kansainväliset kokemukset kuitenkin osoittavat kiistattomasti kaikkein tärkeimmän: kilpailun avaamises-ta hyötyvät nimenomaan matkustajat. Parempien palvelujen ja laskeneiden hintojen tuoma hyöty näkyy junamatkustamisen suosion lisääntymisenä.

Berner tähdensi, että kilpailun avaaminen ei tarkoita yksityistämistä, vaikka välikysymyksessä niin väitetään.

– Kaikki kolme perustettavaa yhtiötä ovat valtion sataprosenttisesti omistamia erityistehtäväyhtiöitä. Niille VR:ltä siirtyvä omaisuus säilyy valtion omistuksessa. Kysymys on omaisuuden siirrosta valtionyhtiöstä val-tion erityistehtäväyhtiöön, hän sanoi ja painotti myös, että työntekijät ovat tiiviisti mukana uudistuksen valmistelussa.

Lue seuraavaksi

Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
Kohti täysin omavaraista Suomea - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Suomi tarvitsee pitkäjänteistä politiikkaa, joka vahvistaa kansalaisten arjessa pärjäämistä, kotimaista tuotantoa ja koko maan elinvoimaa.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetBerner: Junasta vaihtoehto yhä useammalle suomalaiselle