Siirry sisältöön

Keskustan eduskuntaryhmä esittää ajankohtaiskeskustelua kestävästä kaupunkipolitiikasta ja tasapainoisesta aluekehityksestä

Keskustelualoite kestävästä kaupunkipolitiikasta ja tasapainoisesta aluekehityksestä

Eduskunnan puhemiehelle

Suomi kaupungistuu. Samalla kaupunkeja ja muuta Suomea asetetaan usein vastakkain yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vastakkainasettelu ei vie 100-vuotiasta Suomea eteenpäin.

Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että kaupungit ovat Suomen menestykselle elintärkeitä. Uusia ratkaisuja tarvitaan kuitenkin ongelmiin, joita ihmiset kohtaavat arjessaan. Niitä ovat esimerkiksi pitkäaikaistyöttömyys, palvelujen jonoutuminen, kaupunginosien eriarvoistuminen, kohtuuhintaisten asuntojen pula ja liikenneruuhkat. Kestävää kaupunkipolitiikkaa on kiertotalouden edistäminen ja lähidemokratian vahvistaminen.

Toiseksi, on tärkeää, että koko Suomea kehitetään mahdollisimman tasapainoisesti.

Se tarkoittaa ennen muuta kannattavia työpaikkoja kaikkialle Suomeen. Näkymät ovat lupaavia esimerkiksi biotaloudessa ja matkailussa, kuten esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön vastikään julkaistu Alueelliset kehitysnäkymät –raportti osoittaa.

Lisäksi on yhdessä huolehdittava, että eriasteista koulutusta on saatavilla koko maassa ja että tiet, radat ja muut väylät sekä tietoliikenneyhteydet ovat kunnossa kaikkialla Suomessa.

Sosiaali- ja terveyspalvelu- sekä maakuntauudistus toteutetaan. Sillä turvataan tasa-arvoiset perus- ja lähipalvelut niin kaupungeissa kuin maaseudulla postinumerosta riippumatta.

Vastakkainasettelun sijaan nyt tarvitaan yhteinen näkemys siitä, miten hyvän elämän edellytykset mahdollistetaan kaikkialla Suomessa myös tulevaisuudessa. Kaupungit, seutukaupungit ja maaseutu ovat yhdessä Suomi, ja oikein toimimalla kaikki voivat voittaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun kestävästä kaupunkipolitiikasta ja tasapainoisesta aluekehityksestä.

Lue seuraavaksi

Tule meille töihin - haemme talousassistenttia sekä tapahtuma- ja kokousasiantuntijaa
Oletko työhön tarttuva ja tulevaisuuteen katsova tekijä, etkä pelkää haasteita? Meillä olisi sinulle töitä! Etsimme vakituiseen työsuhteeseen Keskustan puoluetoimistolle Helsinkiin kahta tekijää puolue- ja järjestötoiminnan näköalapaikalle kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi.
20.3.2025 / Uutiset
Antti Kaikkonen Keskustan palvelupäivässä: Hyvinvointi on päivän teema
Turvallinen Suomi rakennetaan paitsi pitämällä huolta viranomaisista ja puolustuksesta, myös pitämällä huolta siitä että ihmisiä ei pelota vanheneminen, vanhan tai vammaisen läheisen pärjääminen, tai se että selviänkö hädän tullen ajoissa lääkäriin.
20.3.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan eduskuntaryhmä esittää ajankohtaiskeskustelua kestävästä kaupunkipolitiikasta ja tasapainoisesta aluekehityksestä