Siirry sisältöön

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan keskustalaiset jäsenet: Onko Suomella malttia uudistua?

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Nyt kysytään, onko Suomella malttia uudistua?

Hallituksen sopimien toimien tavoitteena on parempi työllisyys, nykyisten työpaikkojen turvaaminen ja uusien luominen. Osa oppositiosta ja ammattiliitoista näyttää eilisten lausuntojen perusteella silti valinneen ei-linjan.

Kukaan vastuullinen päättäjä ei pääse pakoon tosiasioita. Toisaalta työ, työelämä ja työmarkkinat ovat peruuttamattomassa muutoksessa. Näissä oloissa Suomi selviytyy vain uudistumalla. Työpaikkojen ja mahdollisimman monen työttömän työllistymisen luulisi olevan myös eri mieltä olevien intressissä.

Suomen ongelmat ovat yhteisiä, ja niiden ratkaisemisessa tarvitaan yhteistyötä. Keskusta ja hallitus ovat siihen osaltaan edelleen valmiita, kuten pääministeri on todennut.

Olemme Keskustassa myös valmiita keskustelemaan kaikista järkevistä ehdotuksista Suomen suunnan muuttamiseksi riippumatta siitä, kuka niitä esittää. Odotamme esimerkiksi SDP:n vaihtoehtoa eilen esitellylle kokonaisuudelle. Pelkkä ei-linja ei riitä vaihtoehdoksi.

Vastakkainasetteluun Suomella on kaikkein vähiten varaa, vaikka se saattaisi olla puoluepoliittisesti edullista.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan keskustalaisia jäseniä ovat kansanedustajat Pertti Hakanen, Hannakaisa Heikkinen, Niilo Keränen, Martti Talja ja Eerikki Viljanen. Varajäseniä ovat kansanedustajat Petri Honkonen ja Annika Saarikko.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetEduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan keskustalaiset jäsenet: Onko Suomella malttia uudistua?