Viimeiset viikot olemme saaneet seurata vähän eriskummallista näytelmää työelämäkysymyksiin liittyen. Hallituksen tavoite saada Suomeen lisää työpaikkoja pienentämällä pienten yritysten henkilöstön palkkaamiseen liittyvää riskiä sai työmarkkinajärjestöt takajaloilleen.
Asioiden mittasuhteet ovat menneet päälaelleen. Miljoonien menetykset työtaistelujen takia sekä kiistaan täysin syyttömien ihmisten ja yritysten hankaluudet ovat kohtuuttomia esitetyn asian kokoluokkaan nähden. Lähestyvät eduskuntavaalit vaikuttavat taustalla. Kiistasta tuli arvovaltakysymys.
Hallitus teki pääministeri Juha Sipilän johdolla useita vastaantuloja työmarkkinajärjestöille kuitenkaan tinkimättä siitä, että Suomessa hallitus on viime kädessä vastuussa työllisyydestä. Neuvotteluja eri tahojen kanssa käytiin yötä päivää. Torstai-iltana hallitus esitteli työntekijäjärjestöille ehdotuksensa kiistan ratkaisemiseksi ja työtaistelutoimien lopettamiseksi.
Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat tänään antaneet vastauksensa hallituksen esitykseen. Akava hyväksyi sopimuksen sellaisenaan, SAK ja STTK ehdollisena. Toivottavasti työmarkkinarauha palaa maahan ja sitä kautta sujuva arki suomalaisille. Ainakin maan hallitus on tehnyt kaikkensa sen eteen.