Skip to content

Hallitus esittää lomarahalle lakisääteisyyttä ja enimmäismäärää

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Työntekijälle tulee lakisääteinen oikeus lomarahaan. Maksettaville lomarahoille säädetään enimmäismäärä, joka olisi noin 30 prosenttia vähemmän kuin useimmilla aloilla nyt on. Tämän johdosta tiedonanto ei sisällä ehdotusta sunnuntailisien tai ylityökorvauksen pienentämisestä. Tämä parantaa paketin tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

“Olemme kuulleet pienipalkkaisten, naisvaltaisten alojen viestin. Tinkimättä kilpailukykytavoitteestamme olemme löytäneet korvaavat toimet, joiden ansiosta voimme perua sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkaamisen”, kertoi Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä.

Lisäksi esitetään, että tiedonannossa esiintuotujen toimien pakottavuus on voimassa määräaikaisesti.

“Sopimusyhteiskunnan turvaamiseksi pakottava lainsäädäntö toteutetaan määräaikaisena. Nämä kilpailukykytoimet ovat siis voimassa seuraavan kolmen vuoden ajan”, totesi Sipilä.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-Aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHallitus esittää lomarahalle lakisääteisyyttä ja enimmäismäärää