Siirry sisältöön

Hallitus esittää lomarahalle lakisääteisyyttä ja enimmäismäärää

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Työntekijälle tulee lakisääteinen oikeus lomarahaan. Maksettaville lomarahoille säädetään enimmäismäärä, joka olisi noin 30 prosenttia vähemmän kuin useimmilla aloilla nyt on. Tämän johdosta tiedonanto ei sisällä ehdotusta sunnuntailisien tai ylityökorvauksen pienentämisestä. Tämä parantaa paketin tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta.

”Olemme kuulleet pienipalkkaisten, naisvaltaisten alojen viestin. Tinkimättä kilpailukykytavoitteestamme olemme löytäneet korvaavat toimet, joiden ansiosta voimme perua sunnuntai- ja ylityökorvausten leikkaamisen”, kertoi Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä.

Lisäksi esitetään, että tiedonannossa esiintuotujen toimien pakottavuus on voimassa määräaikaisesti.

”Sopimusyhteiskunnan turvaamiseksi pakottava lainsäädäntö toteutetaan määräaikaisena. Nämä kilpailukykytoimet ovat siis voimassa seuraavan kolmen vuoden ajan”, totesi Sipilä.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Lohi: Vuodesta tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu
Keskustan varapuheenjohtaja sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Markus Lohi toteaa vuodesta olevan tulossa talouden ”annus horribilis” – Suomen taloudellinen itsenäisyys horjuu.
3.12.2025 / Uutiset
Keskustan puheenjohtaja Kaikkonen: Keskeiset toimijat samaan pöytään rauhan saavuttamiseksi Ukrainaan
Keskustan puheenjohtaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen käsitteli Ukrainan rauhanprosessin tilannetta ulko- ja turvallisuuspoliittisessa katsauksessaan keskustan järjestämässä seminaarissa.
27.11.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHallitus esittää lomarahalle lakisääteisyyttä ja enimmäismäärää