Siirry sisältöön

Hannakaisa Heikkinen: Työntekijöiden ja työnantajien yhteistoimintaryhmät sote- ja maakuntauudistusta toteuttamaan

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Heikkinen esittää työntekijöiden ja työnantajien yhteistoimintaryhmiä maakuntiin edesauttamaan uudistuksen toteuttamista.

– Sote- ja maakuntauudistus koskettaa suoraan yli 200 000 työntekijää koko Suomessa. Ilman heitä uudistus ei onnistu. Näiden ammattilaisten äänen on kuuluttava ja heidän pitää aidosti pystyä osallistumaan siihen, miten uudistus käytännössä toteutetaan. Tämä on välttämätöntä etenkin parhaiden käytäntöjen levittämiseksi, Heikkinen perustelee.

Heikkinen pitää tärkeänä, että etenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen työntekijöitä edustavat järjestöt otetaan myös valtakunnallisessa päätöksenteossa mukaan sote- ja maakuntauudistuksen toteuttamiseen.

– Uudistusta johtavan hallituksen reformiministerityöryhmän työn tueksi voitaisiin luoda työntekijäjärjestöjen sekä työnantajan edustajista koostuva seuranta- ja arviointiryhmä, Heikkinen ehdottaa.

Työntekijät ovat odottaneet hallitukselta linjauksia asemastaan sote- ja maakuntauudistuksessa. Heikkinen kiittelee sitä, että hallitus tänään selvensi henkilöstön tulevaisuutta ja tähdensi henkilöstöstä huolehtimista muutostilanteissa.

– Uskon, että tämä luo osaltaan hyvän pohjan sille, että sote- ja maakuntauudistus voidaan viedä mahdollisimman laajassa yhteistyössä maaliin, Heikkinen sanoo.

Lue seuraavaksi

Varapuheenjohtaja Markus Lohi: Velkakaton massiivinen korotus ei voi olla läpihuutojuttu
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan, kansanedustaja Markus Lohen mukaan hallituksen esittämä velkakaton korotus ei voi enää olla tekninen yksityiskohta, saati läpihuutojuttu.
20.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
15.5.2026 / Uutiset
Puheenjohtaja Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
11.5.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHannakaisa Heikkinen: Työntekijöiden ja työnantajien yhteistoimintaryhmät sote- ja maakuntauudistusta toteuttamaan