Siirry sisältöön

Honkonen: Alustataloutta ei pidä kuristaa kehtoonsa

Keskustan varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Petri Honkonen on huolissaan yhdeksänjäsenisen työneuvoston lausunnosta, jonka mukaan ruokalähetit tulisi lukea yrittäjäaseman sijaan työsuhteessa oleviksi. Honkosen mielestä lausunto ei saa johtaa kehitykseen, joka heikentää työllistävää ja kasvua ruokkivaa alustataloutta.

-Alustatalous, kuten ruokalähettipalvelut, on vahvasti talouden kasvua ruokkiva sektori. Yksistään Suomessa alustatalous tarkoittaa toimeentulon ja yksilöllisen elämäntilanteen sujuvaa yhdistämistä tuhansille. Koronan myötä alustatalouden merkitys vain kasvaa.

-Olisi onneton kehityssuunta, jos alustatalouspalvelujen mahdollisuuksia ryhdyttäisiin heikentämään vain siksi, että se ei istu nykyisen työelämän raameihin. Muutos on väistämätöntä ja Keskustan mielestä pitää tehdä politiikkaa, joka rajoittamisen sijasta mahdollistaa, jatkaa Honkonen.

Honkosen mielestä alustatalouden palvelut, kuten ruokalähetti,- liikkumis,- kauppa,- ja elämyspalvelut tarkoittavat elinvoimaa kaikkialle Suomeen.

-Alustatalouden palveluissahan on kysymys terveestä aluepolitiikasta. Yrittäjäpohjaiset ja nettiin nojautuvat palvelut tarkoittavat sitä, että tulevaisuudessa ihmiset voivat valita vapaammin asuinpaikkansa, Honkonen sanoo.

-Alustatalouden mahdollisuuksien rajoittaminen johtaisi siihen, että yhä useamman arki esimerkiksi harvaan asutuilla seuduilla vaikeutuisi muun muassa pienten kauppojen kaikotessa.

Ratkaisuksi alustatalouden mahdollisuuksien parantamiseen Honkonen katsoo verkkoyhteyksien parantamisen, yrittäjyyden edistämisen ja osuustoiminnallisuuden vahvistamisen.

-Nopeaa bittiä on saatava kaikkialle Suomeen, eli laajakaistayhteydet pelittämään. Lisää paukkuja yrittäjyyttä edistävään verotukseen, sukupolvenvaihdoksiin ja piensijoittamiseen tarvitaan, Honkonen linjaa.

-Alustatalous ei toimi vanhan maailman pelisäännöillä. Esimerkiksi osuustoimintamuotoinen alustatalousosuuskunta on erinomainen vaihtoehto vaikkapa ruuhkaisimpia vuosiaan elävälle opiskelijaporukalle, jolla on liikeidea ja rohkeutta ryhtyä tekemään sillä bisnestä, päättää Honkonen.

Lue seuraavaksi

Puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Oppimisen ongelmiin puututtava heti koulutien alussa
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa vahvistaa lasten perustaitoja ja ehkäistä syrjäytymistä jo varhaisessa vaiheessa koulupolkua. Kaikkosen mukaan nuorten kasvava työttömyys ja heikentynyt usko tulevaisuuteen vaativat toimia, jotka ulottuvat työmarkkinoita laajemmalle.
15.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetHonkonen: Alustataloutta ei pidä kuristaa kehtoonsa