Keskustan Honkonen: Isänmaata voi palvella myös oppositiosta

Kasvomaskeista käyty keskustelu ei ollut kunniaksi oikein kenellekään, kaikkein vähiten Kokoomukselle ja puheenjohtaja Petteri Orpolle.

Oli yllättävää, että opposition pääpuolue Perussuomalaiset ja puheenjohtaja Jussi Halla-aho olivat maltillisemmalla ja vähemmän henkilöön käyvällä linjalla.

Edellä sanottu ei tarkoita sitä, etteikö Suomessa myös korona-aikana tarvita vaihtoehtoja esittävää ja vallanpitävien toimia kyseenalaistavaa oppositiota. Ilman muuta tarvitaan.

Perustellusti voi kuitenkin kysyä, miten Kokoomuksen toiminta edesauttoi tautitilanteen hallinnassa pitämistä Suomessa?

Vastaan: ei mitenkään. Menneistä sanomisista ja tekemisistä kouhottamalla ei estetä yhtään tartuntaa.

Vanhalla Kokoomuksella olisi ollut malttia odottaa.

Tähänastisesta koronapolitiikasta valmistuu kesäkuuhun mennessä riippumattoman tutkijaryhmän selvitys. Tuo selvitys antaa mahdollisuuden käydä keskustelua tosiasioiden pohjalta. Varmasti virheitäkin on tehty.

Kokonaisvaltainen ja perusteellinen, kriittinenkin arviointi on Keskustan mielestä tärkeää, jotta Suomi selviytyy tulevista kriiseistä vieläkin paremmin.

Nyky-Kokoomus toimii toisella tavalla. Mistä hähmäisillä väitteillä kuorrutettu epäluottamuslause todellisuudessa kertoi ja kertoo? Ristipaineista Kokoomuksen sisäisessä elämässä?

Kokoomus on perimmäisten kysymysten äärellä seuraavaksi soten kanssa.

Kysymysten kysymys on, kumman tien Kokoomus valitsee: kampittamisen mahdollisen puoluepoliittisen hyödyn vuoksi vai sen, että sote viimein, viidentoista vuoden jälkeen saatetaan yhdessä valmiiksi?

Tätä kannattaa myös suomalaisten Kokoomukselta kysellä. Kokoomus nimittäin johtaa harhaan väittäessään, että sillä olisi maakunta-sotelle ”vaihtoehto”. Se tarkoittaa todellisuudessa, että mitään ei tehdä.

Ajatteleva ihminen ymmärtää, että mitään tekemättömyyden hintana olisi kasvava eriarvoisuus ja kuntien rahojen loppuminen. Hänen kannattaakin kysyä Kokoomukselta, tätäkö todellisuudessa halutaan?

Keskustalainen antaa Kokoomukselle vain yhden neuvon: isänmaata voi palvella myös oppositiosta.

Petri Honkonen

Petri Honkonen

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja (Keski-Suomi)

Lue seuraavaksi

Täällä olisi tolkkua tarjolla
Tule seuramaan torstaina 21.1 Keskustan eduskuntaryhmän kokousta ja illalla politiikan toimintatavat-keskustelua.
18.1.2021 / Uutiset
Petri Honkonen: Kokoomuksen ajama ajoneuvoveron jättikorotus estettävä
Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen torjuu kokoomuksen linjan vuosittaisen ajoneuvoveron rajuista korotuksista. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoi muutoksista kokoomuksen veromalliin perjantaina.
15.1.2021 / Uutiset
Kurvinen tyytyväinen: Polttoaineveron korotus ei hallituksen suunnitelmissa liikenteen päästöjen puolittamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen on tyytyväinen liikenneministeriön tänään lausunnoille lähettämään fossiilittoman liikenteen tiekarttaan. Tiekartassa esiteltyyn keinovalikoimaan ei kuulu polttoaineveron korottaminen.
15.1.2021 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan Honkonen: Isänmaata voi palvella myös oppositiosta