Siirry sisältöön

Jouni Ovaska: Keskustaan uudenlaista mentorointia ja tulevaisuuspajoja

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

– On aika yhdistää nämä voimavarat oikealla tavalla puoluetyössä niin, että voimme saada suomalaisten luottamuksen ja menestyä puolueena myös tulevaisuudessa, Ovaska sanoi maanantaina avatessaan puoluesihteerikampanjansa Helsingissä Keskustan puoluetoimistossa.

Ovaskan mukaan Keskusta tarvitsee uusia toimintatapoja. Pelkän uudistamisen vuoksi ei kuitenkaan pidä rikkoa sitä, mikä toimii hyvin. Ovaska ulottaisi mentorointitoiminnan vähitellen kaikille puoluetyön osa-alueille: poliittiseen ohjelmatyöhön, kenttätyöhön, vaaleihin, viestintään ja taloudenpitoon.

– Mentorointi mahdollistaisi myös puoluetyön uusien ja jo toimivien käytäntöjen levittämisen Keskustassa nykyistä paremmin alhaalta ylöspäin ja päinvastoin, Ovaska toteaa.

Ovaska pitää tärkeänä voimavarana myös niitä vanhempia keskustalaisia, jotka eivät enää toimi puolueessa, mutta jotka ovat valmiit antamaan panoksensa edelleen Keskustan ja Suomen eteen.

– Meidän on yhdessä haettava ratkaisut, joilla näiden ihmisten kokemuspääoma ja hiljainen tieto saadaan siirtymään tulevaisuuden tekijöille. Yksi ratkaisu voisi olla tulevaisuuspajojen järjestäminen eri puolilla Suomea. Pajoissa arvioitaisiin mennyttä, tätä päivää ja tulevaisuutta puoluetyön kannalta. Pajoja voitaisiin järjestää myös virtuaalisesti, Ovaska esittää.

Keskustan uuden puoluesihteerin valitsee puoluekokous Seinäjoella 10. – 12.6.2016.

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetJouni Ovaska: Keskustaan uudenlaista mentorointia ja tulevaisuuspajoja