Siirry sisältöön

Juha Pylväs sote-uudistuksen läpimenosta: Poikkeuksellisen iso onnistuminen!

-Poikkeuksellisen iso onnistuminen Marinin-Saarikon hallitukselta. Tämä päivä jää aikakirjoihin, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs sanoo sote-uudistuksen läpimenosta eduskunnassa.

Pylväs muistuttaa, että nimenomaan SDP:n ja Keskustan yhteistyöllä on luotu suomalainen hyvinvointiyhteiskunta palveluineen.

-Nyt se viedään samaisten puolueiden voimin tulevaisuuteen niin, että hoitoon pääsy ja muut sosiaali- ja terveyspalvelut turvataan tasa-arvoisesti jokaiselle suomalaiselle koko maassa.

-Oikeisto sen sijaan haraa vastaan, niin kuin harasi aikanaan myös esimerkiksi kansanterveyslain ja peruskoulu-uudistuksen kanssa. Tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa niilläkin rakennettiin.

Pylväs toivoo, että yhteistyötä kuitenkin voidaan tehdä maakunnissa sote-uudistuksen toteuttamisessa.

Pylvään mukaan on rohkaisevaa, että Suomessa pystytään edelleen isoihin uudistuksiin.

-Se ei ole mikään vähäpätöinen asia. Tulevina vuosina sopimisen, yhteistyön ja uudistamisen kykyä tarvitaan monessa muussakin asiassa, ennen muuta työllisyyden parantamisessa.

 

Lue seuraavaksi

Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
Keskustan uusi varapuheenjohtaja täräyttää: äänestysikäraja laskettava 16 vuoteen
Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Markku Siponen on huolissaan nuorten syrjäytymisestä. Siponen nostaa uudeksi näkökulmaksi keskusteluun nuorten laajemman osallistamisen. Osallistamisen keinoiksi hän esittää äänestysikärajan laskemista ja koko ikäluokkaa koskevaa palvelusvelvollisuutta
9.6.2026 / Uutiset
Lapsiperheitä suojattava velkajarrun toimeenpanossa - Keskustan puoluekokouksen kannanotto 7.6.2026
Lapsiperheiden turvallinen arki ja toimeentulo sekä perheen perustamiseen rohkaisu ovat Keskustan talouspolitiikan kulmakiviä.
7.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetJuha Pylväs sote-uudistuksen läpimenosta: Poikkeuksellisen iso onnistuminen!