Skip to content

Keskustan ryhmäpuheenjohtaja Juha Pylväs: Sotea todella tarvitaan

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs iloitsee sote-mietinnön valmistumisesta.

– Tämä päivä jää aikakirjoihin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisessä. Viidentoista vuoden valmistelun jälkeen ollaan vihdoin saamassa aikaan uudistus, jota todella tarvitaan, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juha Pylväs sanoo.

Pylväs katsoo, että merkitykseltään sote-uudistus vertautuu kansanterveyslakiin ja peruskoulu-uudistukseen.

– Ne tehtiin aikanaan parantamaan ihmisten ja maan eri osien välistä tasa-arvoa. Sama tavoite on myös nyt.

– Uskon, että pystymme tasa-arvoistamaan suomalaisten hoitoon pääsyä, parantamaan palveluja kautta Suomen ja helpottamaan kuntien taloudellista tilannetta. Veronkorotuspaineet olisivat kunnissa tuntuvasti isommat ilman sote-uudistusta.

Uudistus tulee seuraavaksi päätettäväksi eduskunnan täysistuntoon. Pylväs toivoo, että myös oppositiopuolueet Kokoomus ja Perussuomalaiset voisivat kuntavaaleja edeltäneistä kannanotoistaan huolimatta olla yhteistyössä saattamassa uudistusta valmiiksi.

– Kokoomus ja Perussuomalaiset joutuvat nyt valitsemaan, kummalla puolella historiankirjoitusta ne ovat. Toivottavasti sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevien suomalaisten etu menee kaiken muun edelle. Myös hoito- ja hoiva-alalla työskentelevät ansaitsevat varmuutta pitkään kestäneen epävarmuuden tilalle.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-Aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-Aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKeskustan ryhmäpuheenjohtaja Juha Pylväs: Sotea todella tarvitaan