Siirry sisältöön

Kaikkonen blogissaan: Suoraselkäistä vastuunkantoa Sipilältä – sote- ja maakuntauudistus tarvitaan

Tässä voidaan onneksi hyödyntää jo tehtyä perusteellista työtä, nollapisteestä ei tarvitse aloittaa.

Tavoitteena on oltava paremmat ja tasa-arvoisemmat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa. Se edellyttää kuntia leveämpiä hartioita palvelujen järjestämisessä. Ihmisten on saatava tarvitsemansa palvelut riittävän läheltä.

Sote- ja maakuntauudistus on ollut hallituksen isoin uudistus. Siinä ei nyt onnistuttu. Siksi hallituksen eronpyyntö tässä tilanteessa on perusteltu. Pääministeri osoitti suoraselkäistä poliittista vastuunkantoa.

Tulen suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtajana kutsumaan eduskuntaryhmät koolle neuvottelemaan tilanteesta. Todennäköisesti kutsun kokouksen koolle heti ensi viikolle. Tasavallan presidentti on pyytänyt, että hallitus jatkaa toimitusministeristönä. Teen osaltani esityksen etenemistavasta huomenna lauantaina.

On perusteltua, että eduskunta jatkaa talossa sisällä olevien muiden lakiesitysten käsittelyä. Etenkin tiedustelulakien uudistaminen on Suomen turvallisuudesta huolehtimiseksi tärkeää saada valmiiksi.

Ymmärrän hyvin, että syntynyt tilanne vaikuttaa ihmisten silmissä sekavalta ja koettelee uskoa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Voin kuitenkin vakuuttaa, että Suomen asiat hoidetaan niiden vaatimalla vakavuudella, niin kuin tähänkin asti.

Uskon yhteisenä tavoitteena yli hallitus-oppositiorajan olevan yhteiskunnallisesta vakaudesta ja isänmaan edusta kiinni pitäminen myös tässä tilanteessa.

Lue seuraavaksi

Tule meille töihin - haemme talousassistenttia sekä tapahtuma- ja kokousasiantuntijaa
Oletko työhön tarttuva ja tulevaisuuteen katsova tekijä, etkä pelkää haasteita? Meillä olisi sinulle töitä! Etsimme vakituiseen työsuhteeseen Keskustan puoluetoimistolle Helsinkiin kahta tekijää puolue- ja järjestötoiminnan näköalapaikalle kehittämään toimintaamme entistä paremmaksi.
20.3.2025 / Uutiset
Antti Kaikkonen Keskustan palvelupäivässä: Hyvinvointi on päivän teema
Turvallinen Suomi rakennetaan paitsi pitämällä huolta viranomaisista ja puolustuksesta, myös pitämällä huolta siitä että ihmisiä ei pelota vanheneminen, vanhan tai vammaisen läheisen pärjääminen, tai se että selviänkö hädän tullen ajoissa lääkäriin.
20.3.2025 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKaikkonen blogissaan: Suoraselkäistä vastuunkantoa Sipilältä – sote- ja maakuntauudistus tarvitaan