Skip to content

Kaikkonen: Itämeri-hankkeet jäissä pakotteiden takia

Keskusta Uutiset
Keskusta Uutiset

Kaikkonen on huolissaan Venäjä-pakotteiden vaikutuksista hankkeisiin, joita Suomella on yhdessä Venäjän kanssa Itämeren tilan parantamiseksi. Syvyydeltään matala Itämeri on yksi maailman saastuneimmista merialueista.

– Ympäristöministeriöstä saamieni tietojen perusteella näyttää siltä, että useat Itämeren tilan parantamiseen tähtäävät kansainväliset hankkeet ovat vaarassa Venäjälle asetettujen talouspakotteiden johdosta. Itämeren kunnostushankkeet menevät jäihin, Kaikkonen toteaa.

Hän muistuttaa, että Itämeren ja samalla Suomenlahden kunnostaminen vaativat välttämättä valtioiden välistä yhteistyötä, jossa Venäjän mukanaolo on tärkeää.

– Kansainvälisillä projekteilla on saatu alkuun esimerkiksi useita tärkeitä jätevesienpuhdistushankkeita, jotka asianomaiset maat ovat pitkälti itse lopulta myös rahoittaneet, Kaikkonen kertoo.

Ministerin on vastattava kirjalliseen kysymykseen kahden viikon sisällä

Lue seuraavaksi

Eduskuntaryhmän viikkotiedote: Keskustalta välikysymys lähipalveluiden pelastamiseksi
Keskustan eduskuntaryhmä tekee hallitukselle välikysymyksen neuvola, terveys-, vanhus- ja muista lähipalveluista. Tilanne sosiaali- ja terveyspalveluissa on vakava.
29.9.2023 / Eduskuntaryhmän viikkotiedote
Keskustalta välikysymys: Lähipalvelut pitää pelastaa
Keskusta tekee hallitukselle välikysymyksen terveys-, vanhus- ja muista suomalaisten lähipalveluista. Tilanne on vakava.
27.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKaikkonen: Itämeri-hankkeet jäissä pakotteiden takia