Siirry sisältöön

Kaikkonen: Terroristijärjestöön kuulumisesta tehtävä rikos

– Rikoslain muutos, joka mahdollistaa YK:n ja EU:n terroristijärjestöksi luokittelemaan järjestöön kuulumisen kriminalisoinnin, on ollut pitkään oikeusministeriössä valmisteilla. Lainmuutos on pikaisesti toteutettava. Se on tärkeä osa terrorismin vastaista työtä ja yksi väline lisää turvallisuusviranomaisille, Kaikkonen sanoo.

Kaikkosen mukaan terroristiseen järjestöön kuulumisen kriminalisointi mahdollistaisi myös Suomen kansalaisuuden mitätöinnin terroristisiin tekoihin osallistuneilta, kaksoiskansalaisuuden omaavilta henkilöiltä.

– Hallitus on jo kriminalisoinut ulkomaille matkustamisen terroristisessa tarkoituksessa sekä terroristisen toiminnan rahoittamisen. Tällä tiellä on nyt jatkettava tekemällä terroristiseen järjestöön kuulumisesta rikos.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKaikkonen: Terroristijärjestöön kuulumisesta tehtävä rikos