Siirry sisältöön

Kalle Pyky Keskustan viestintään

Oululainen Kalle Pyky, 22, aloitti tällä viikolla Keskustan puoluetoimiston viestintätiimissä. Pyky hoitaa määräaikaisesti viestinnän poliittisen suunnittelijan tehtävää.

Pyky opiskelee Lapin yliopistossa johtamista ja hän on toiminut aiemmin Keskustanuorten liittohallituksessa sekä työskennellyt tiede- ja kulttuuriministerin esikunnassa assistenttina.

– Odotan innolla uusia tehtäviä ja tulevaa vaalikevättä. On hienoa päästä tekemään työtä kansanvallan ja keskustajoukkueen onnistumisen puolesta. Tulevan kevään eduskuntavaaleissa meidän on tärkeää saada keskustalainen viesti ihmisten tietoisuuteen ja sen eteen aion tehdä töitä, Pyky sanoo.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKalle Pyky Keskustan viestintään