Skip to content

Kalmari: Keskusta toimi jälleen suomalaisen ruuantuotannon hyväksi

Varoja suunnataan maataloudelle nyt pääasiassa kolmen eri kanavan kautta, Kalmari kertoo:
Ensinnäkin kansallisiin toimiin suunnataan nyt täydentävästi 30 milj. euroa. Tuet on tarkoitus saada kohdennettua mahdollisimman hyvin juuri kuivuudesta kärsineille tiloille.
Toiseksi, luonnonhaittakorvauksen tason ylläpitämiseen suunnataan 27,5 miljoonaa euroa.
Kolmantena tukena maatalouden energiaveroja palautetaan tänä vuonna korotetusti 20 milj. euroa,

Edustaja Kalmari on tyytyväinen ratkaisukeinoihin, mutta summat olisivat hänen mielestään voineet olla suuremmatkin.

Lisäksi tulevaisuus tuo mukanaan monellakin tapaa parempia aikoja suomalaiselle maaseudulle, Kalmari lupaa.

Maatalousyrittäjien eläkemaksuihin ja Välitä viljelijästä –projeketiin osoitetaan rahaa. Lisäksi hallitus päätti poistaa vakuutusmaksuveron satovahinko- ja kasvitautivakuutuksilta 2019–2027. Nyt saamme myös resurssit Elintarvikemarkkinavaltuutetulle, joka valvoo reilua kaupankäyntiä, Kalmari iloitsee.

Juuri tällä hetkellä on ensiarvoisen tärkeää, että saamme myös EU:n taholta kriisipaketin sekä joustoja sääntöihin, Kalmari vaatii. Helpotamme esimerkiksi valtiontakauksia Maatalouden kehittämisrahaston kautta heti kun vain saamme tähän luvan EU:lta.

Hienoa on myös 4,2 miljoonan euron avustus elintarvikeviennin edistämiseen ja ilmastonmuutoksen seurauksiin varautumiseen.

Yhteensä toimenpiteet käsittävät lähes 90 miljoonan euron tuen.

Kalmari vaatii, että työtä paremman tulevaisuuden ja eheän Suomen eteen on jatkettava ja ryhdyttävä sanoista tekoihin.
Laadukkaista tuotteista pitää saada niille kuuluva hinta.

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKalmari: Keskusta toimi jälleen suomalaisen ruuantuotannon hyväksi