Siirry sisältöön

Kansanedustaja Hanna Kosonen: Muovin käyttö on ajateltava täysin uusiksi

-Meidän on ajateltava muovin käyttö täysin uusiksi. Pyörä on keksittävä uudelleen ja erittäin muovipitoinen arki on muutettava sellaiseksi, jossa muovijalanjälki pienenee merkittävästi, mutta helposti, Keskustan kansanedustaja Hanna Kosonen visioi.

-Kierrätä, korvaa ja vähennä muovia. Kolme pointtia on hyvä näkökulma arkeen, mutta myös muovijätteen torjumisen synnyttämiin mahdollisuuksiin viennin, työllisyyden ja talouden näkökulmasta. Muovivallankumouksessa on paljon mahdollisuuksia.

Kansanedustaja Kosonen tulee johtamaan ympäristöministeriön asettamaa yhteistyöryhmää, joka valmistelee kansallisen tiekartan muovin aiheuttamien ympäristöongelmien torjumiseksi. Suomen tiekartta valmistuu syksyn kuluessa EU:n muovistrategian käsittelyn ja toimeenpanon rinnalla.

-Todennäköisesti keskusteluun tulee EU:n muovistrategian myötä mahdollisuudet kertakäyttöisten muovien rajoittamisesta tai muoviverosta. Käytön rajoittamista on selkeästi pohdittava, Kosonen sanoo ja jatkaa:

-Ennen kaikkea on mietittävä, miten perinteisiä muoveja voidaan korvata uusiutuvilla materiaaleilla. Ympäristöystävälliset, biopohjaiset tuotteet ovat mahdollisuus sekä ympäristölle että suomalaiselle innovaatiolle ja osaamiselle.

Kosonen pitää erityisen hyvänä sitä, minkälaisen huomion mikromuovi on saanut viime aikoina. Kuluttajat ovat tietoisempia käyttämiensä tuotteiden mikromuovipitoisuuksista ja sen myötä myös tuottajat ovat luopumassa mikromuovin käytöstä. Kosmetiikkaa enemmän mikromuovia päätyy ympäristöön muun muassa maaleista, autonrenkaista ja tekstiileistä.

Lue seuraavaksi

Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen: Ennallistamissuunnitelma tuotava eduskunnan käsittelyyn
Kansanedustaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen vaatii ennallistamissuunnitelmaa eduskunnan käsittelyyn. Siponen pitää käsittämättömänä, että ennallistamissuunnitelma aiotaan laatia ministeriössä ja hyväksyttää valtioneuvostossa ilman eduskunnan käsittelyä. Ennallistamisen kustannukset Suomella ovat arvioiden mukaan yli 10 miljardia euroa.
12.6.2026 / Uutiset
Keskustan varapuheenjohtaja Kemppi: Yli tuhannen lapsen jättikoulujen rakentamista tulisi rajoittaa lailla
Keskusta esittää peruskouluihin enimmäiskokoja kouluille ja opetusryhmille. Uusien peruskoulujen koko tulee pitää alle 1000 oppilaassa.
11.6.2026 / Uutiset
Antti Kaikkonen: Hallitus myöntää virheensä kotitalousvähennyksessä – mutta suomalaiset maksoivat laskun
Hallitus esittää kotitalousvähennyksen korottamista vuosille 2026–2027. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan päätös on käytännössä tunnustus siitä, että hallituksen aikaisemmin tekemä leikkaus oli virhe.
9.6.2026 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKansanedustaja Hanna Kosonen: Muovin käyttö on ajateltava täysin uusiksi