Skip to content

Kulmuni: Elpymispaketti kertaluonteinen, EU:n noudatettava omia sääntöjään

Puheenjohtaja Katri Kulmunin mukaan EU:n elpymispaketti on pidettävä kertaluonteisena. Kulmuni sanoi puheessaan Keskustan puoluekokouksessa lauantaina, että EU:n on pystyttävä noudattamaan omia sääntöjään.

Kulmunin mukaan moni ihminen ymmärrettävästi kysyy, onko rahan antamisesta Italiaan mitään apua Suomen työllisyydelle ja taloudelle. Hän katsoo, että elpymispaketin käyttö ja tuloksellisuus riippuvat siitä, miten eurooppalaiset hallitukset kohdentavat nämä rahat.

– Suomen viennistä Eurooppaan merkittävä osa muodostuu palveluista ja investointituotteista, joilla muissa EU-maissa tuotetaan EU:n ulkopuolelle suuntautuvaa vientiä. Niinpä talouden on elvyttävä maailmanlaajuisesti, että EU:n ja Suomenkin taloudet voivat kestävästi elpyä, Keskustan puheenjohtaja totesi puoluekokouksen poliittisessa katsauksessaan.

Kulmuni tähdensi, miten tärkeää on pitää ihmiset EU:n muutoksissa mukana. Se edellyttää avointa keskustelua.

– EU:ta ei voida enää kehittää kriisien kautta, vaan sen on tapahduttava demokraattisen keskustelun kautta, vaikka aikaa kuluisikin hieman enemmän.

– Suomi on hyötynyt paljon euroalueessa mukana olemisesta. Eurossa on kuitenkin myös ongelmia, joista on käytävä poliittista keskustelua. Kasvu- ja vakaussopimuksen piti asettaa rajat euromaiden velkaantumiselle ja budjettivajeille. Toistaiseksi pelkkä sopimuskuri ei ole toiminut. Onko sitä mahdollista saada toimimaan vai onko valuuttaunionissamme valuvika?

Kulmunin mukaan elpymispaketti on käsiteltävä eduskunnassa ja sen valiokunnissa huolellisesti ja päätösten perustuslainmukaisuus ja legitiimit menettelyt varmistaen. Kulmuni katsoo, että EU:n talouspolitiikasta on aloitettava laaja keskustelu kaikkien puolueiden kesken.

Lue koko puhe tästä>>

Lue seuraavaksi

Keskustan puoluekokouksen kannanotto: Olli Rehn on suomalaisia yhdistävä voima
Keskustan puoluekokouksen mukaan presidentinvaaleissa on kyse siitä, kuka ehdokkaista on paras täyttämään presidentiltä vaadittavat edellytykset vaikeassa ja vaarallisessa kansainvälisessä tilanteessa. Puoluekokouksen kanta on selvä: Keskustan ehdokas Suomen tasavallan presidentiksi on filosofian tohtori Olli Rehn.
23.9.2023 / Uutiset
Keskustan puoluesihteeriksi valittu Antti Siika-aho
Keskustan uusi puoluesihteeri on filosofian maisteri, yhteiskuntasuhdepäällikkö Antti Siika-aho.
23.9.2023
Keskustan varapuheenjohtajaksi on valittu Hilkka Kemppi
Varapuheenjohtajan paikka aukeni, kun Riikka Pakarinen ilmoitti luopuvansa varapuheenjohtajan tehtävästä Turun ylimääräisessä puoluekokouksessa.
23.9.2023 / Uutiset
EtusivuAjankohtaistaUutisetKulmuni: Elpymispaketti kertaluonteinen, EU:n noudatettava omia sääntöjään